Koko kesän lomaileva kohukaunotar Anne-Mari Berg on ehtinyt reissujensa ohella tehdä hankintoja tulevia häitä silmälläpitäen.
Anne-Mari Berg on onnekkaassa asemassa viettäessään kesäänsä täysin lomailun merkeissä. Apocalyptican sellistin, Perttu Kivilaakson kanssa kihloissa olevan kaunottaren lomasta suuri osa on mennyt ulkomailla reissatessa.
– Kävin kaverin kanssa Kreikassa rantalomalla ja Pertun kanssa olemme olleet Puolassa ja Espanjassa. Rantaloman lisäksi on tullut käytyä ulkomailla katsomassa Pertun keikkoja sekä festareilla, muun muassa Madridin Sonisphere-festarit oli tosi hyvät, Anne-Mari kertoo.
Festaroinnin lisäksi Anne-Mari vietti Espanjassa aikaa myös rantatunnelmissa Alicantessa. Alicantessa nainen teki hankintoja parin tulevia häitä varten, vaikka virallinen hääpäivä on Anne-Marilla ja Pertulla vielä mietinnässä.
– Aiemmin ajattelin hakea hääpukuni Jenkeistä, mutta Alicantessa oli niin mahtavia liikkeitä ja pukuja, että sieltä se varmasti tulee hankittua. Nyt ostin lähinnä asusteita muun muassa morsiusneidoille: hattuja, kenkiä ja laukkuja, Anne-Mari kertoo.
Loppukesästä Anne-Mari suunnittelee lähtevänsä mahdollisesti vielä johonkin reissuun ja elokuussa nainen edustaa kummina siskonsa lapsen ristiäisissä. Elokuun puolivälin jälkeen lomaileva neito aikoo jälleen keskittyä työntekoon.
(MTV3)