Anneli Auerin asianajaja: Uudet todisteet puoltavat tuomion purkua

Anneli Auerin asianajaja sanoo, että Auerin seksuaali- ja väkivaltarikosjutussa on tullut ilmi uusia todisteita, jotka kertovat tämän syyttömyydestä.

Auer ja tämän entinen miesystävä tuomittiin vuonna 2013 vuosien vankeusrangaistuksiin muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Auer sai 7,5 vuoden tuomion ja mies 10 vuotta. He ovat hakeneet hovituomion purkua korkeimmasta oikeudesta (KKO). Lisäksi he ovat tehneet KKO:hon tuomiovirhekantelun hovioikeuden ratkaisusta.

Tieto uusista todisteista ilmenee kaksikkoa edustavan asianajaja Markku Fredmanin KKO:hon toimittamista asiakirjoista, jotka KKO määräsi osin julkisiksi tänään. Fredmanin mukaan todisteet ovat Auerin lapsia koskevia sosiaalitoimen asiakirjoja, joita puolustuksella ei ollut käytössään aiemmin.

–  Asiaan on nyt saatu merkittävää lisävalaistusta syyttäjän määrättyä asiassa toimitettavaksi lisätutkintaa. Keskusrikospoliisin suorittamassa tutkinnassa on hankittu kyseisiä lapsia koskevat sosiaalitoimen asiakirjat, yhteensä yli 2  000 sivua, Fredman kirjoittaa.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Lapset peruivat aiemmin todistuksensa

Fredmanin mukaan asiakirjat tukevat vahvasti Auerin kolmen nuorimman lapsen tuomionpurkuhakemuksen yhteydessä kertomaa siitä, kuinka heidät sijaishuollossa aktiivisesti vieraannutettiin kaikista heille läheisistä ihmisistä.

–  Epäämällä puolustukselta pääsy lapsia koskeviin sosiaalitoimen asiakirjoihin se ei ole päässyt nimeämään sieltä todisteita eikä tietoja ole voitu hyödyntää kuultaessa hovioikeuden käsittelyratkaisussa mainittuja lukuisia psykologeja ja lääkäreitä. Vastakuulustelulle ei ole ollut asianmukaisia olosuhteita – –. Katson, että pelkästään tämä nyt hakijoiden käyttöön tullut aineisto on sellainen uusi todiste, jonka esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen, Fredman kirjoittaa.

Lapset ovat sittemmin peruneet todistuksensa Aueria ja tämän entistä miesystävää vastaan ja sanoneet, että sijaisvanhemmat painostivat ja johdattelivat heitä kertomaan valheita.

–  Väitteemme on se, että on hyvinkin todennäköistä ja ennustettavaa, että vieraannutettava lapsi aluksi alkaa omaksua vieraannuttajan näkemyksiä vieraannutuksen kohteesta ja tässä yhteydessä alkaa – ehkä vieraannuttajaa miellyttääkseen – kehittämään valheellisia tarinoita, jotka ylittävät sen pahan, mitä heille on vieraannutuksen kohteesta kerrottu, Fredman kirjoittaa.

Syyttäjä: Ei kyse uudesta tiedosta

Vastauksessaan KKO:lle valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto kiistää, että sosiaalitoimen kirjauksissa olisi uutta tietoa.

–  Kaikki sosiaalitoimen kirjauksissa esille tuotu on ollut jo aikoinaan esitutkintamateriaalissa ja oikeudenkäyntiaineistossa. Oikeudenkäyntiasiakirjoista ei ilmene, miten ja kuka niihin on viitannut ja vedonnut, mutta tosiasiassa tiedot ovat olleet vedottavissa ja käytettävissä sekä myös oikeudessa arvioitavina, Koivisto kirjoittaa.

Koiviston mukaan kukaan lapsista ei lisätutkinnassa osannut tarkasti kertoa, miten aikoinaan kerrotut "tarinat" olivat syntyneet tai että olivatko ne sijaisvanhempien heille syöttämiä vai lasten itse keksimiä.

Hänen mukaansa myös aikaikkuna, jonka sisällä sijaisvanhempien olisi pitänyt pystyä vaikuttamaan lasten kertomuksiin, on epäuskottavan lyhyt.

–  Kaikkien oikeudessa kuultujen asiantuntijoiden mukaan tarinan syntyminen vuorovaikutuksessa vaatii pitkän ajan. Kuukausi tai kaksi ei tähän riitä.

Kukaan lapsista ei myöskään osannut selittää somaattisissa eli kehoa koskeneissa tutkimuksissa tehtyjä löydöksiä, Koivisto kirjoittaa.

–  Käsitykseni mukaan kukaan ei ole riitauttanut niitä löydöksiä, joita somaattisissa tutkimuksissa on tehty. Ne on todettu magneettikuvauksissa sekä lääkärintarkastuksissa. Se on riitautettu, mitä ne osoittavat vai osoittavatko mitään. Tältäkin osin tuomioistuimilla on ollut käytettävissä eri asiantuntijoiden lausunnot.

"Lapset äidin huomion tarpeessa"

Auer on hakenut aiemminkin purkua seksuaalirikostuomioonsa, mutta KKO hylkäsi purkuhakemuksen vuonna 2016. Valtakunnansyyttäjä nostaa vastauksessaan esiin, että päätöksessään KKO piti lasten kertomuksia keskeisimpänä näyttönä heistä tehtyjen fyysisten löydösten lisäksi.

Koiviston mukaan Auerin uudessa purkuhakemuksessa kerrotaan, että lapset olivat sittemmin KKO:n päätöksen jälkeen ottaneet Aueriin yhteyden. Purkuhakemuksen mukaan tammikuussa 2020 Fredman oli antanut Auerille käyntikorttejaan lapsille välitettäväksi, jotta nämä voisivat halutessaan olla häneen yhteydessä mahdollisen purkuhakemuksen tiimoilta.

–  Lapsilla on vain yksi äiti ja vain hän on vanhemmista elossa. Lisäksi on ilmeistä, että lapset, nykyiset nuoret aikuiset ovat monella tapaa traumatisoituneita ja äidin huomion tarpeessa – –. Näissä olosuhteissa jopa käyntikorttien jakaminen riittää eikä mitään painostusta, johdattelua tai edes pyytämistä tarvita – – yhteyden luominen ei liene näissä oloissa mahdollista, jollei historiaa mielessään ainakin jollakin lailla kirjoita uusiksi. Koivisto kirjoittaa.

Koiviston mukaan kun otetaan huomioon kulunut aika ja sen vaikutus muistikuviin, lasten ikä tapahtumahetkellä sekä heitä kuultaessa vuonna 2011, asian saama julkisuus, lasten keskustelut keskenään sekä todennäköisesti myös ulkopuolisten kanssa, on erittäin epätodennäköistä, että lasten kertomuksista pystyttäisiin selvittämään, mikä tieto on peräisin mistäkin.

–  Mikä ylipäänsä on luotettavaa asianomistajien omaan aitoon muistikuvaan pohjautuvaa kerrontaa muuttuneessa kertomuksessa. Lisäksi on erittäin epätodennäköistä, että asiaa enää aidosti saataisiin selvitettyäkään muuttuneiden kertomuksien osalta, hän kirjoittaa.

Auer nousi alun perin julkisuuteen syytettynä Ulvilassa vuonna 2006 tapahtuneesta murhasta, jonka uhrina oli Auerin mies ja lasten isä. Auer todettiin tapauksessa syyttömäksi kahdella käsittelykierroksella.

Hänet tuomittiin käräjäoikeudessa elinkautiseen vuosina 2010 ja 2013, mutta hovioikeus totesi hänet syyttömäksi sekä vuonna 2011 ja 2015.

Korkein oikeus ei antanut syyttäjille valituslupaa vuonna 2015 ja Auerista tuli virallisesti syytön.

Juttua täydennetty ensimmäisen väliotsikon jälkeen kello 11.49.

Lue myös:

    Uusimmat