Anni Vuohijoki odottaa lasta.
Uransa päättänyt painonnostaja Anni Vuohijoki on raskaana. Hän kertoo vauvauutisesta Instagram-tilillään, jonne hän jakoi rehellisen raskaus- ja äitiysaiheisen kirjoituksen.
– Alkusyksystä raskaustestin näyttäessä kahta viivaa suuren onnen ja ilon sijaan olin tyrmistynyt. Vaikka olin vuosia toivonut lasta ja todennut, että itsenäisenä naisena voi selvitä kunhan tukiverkosto on kunnossa, olin shokissa, hän kirjoittaa.
Tekstin mukaan stressi nosti Vuohijoelle kuumeen, eikä hän saanut noustua sängystä. Boss lady -vaihe haihtui urheilijan mukaan savuna ilmaan, ja mieleen palautuivat kaikki häneen vuosien aikana kohdistuneet kommentit.
– Eihän minusta voi kummoista äitiä tulla. "Päässä sillä on oltava vikaa vai miksi se toimii noin?", hän kirjoittaa.
Vuohijoki kirjoittaa, ettei mahdu tietynlaiseen "oikeaan äidin malliin", ja se pelottaa häntä. Hän ei kirjoittamansa mukaan ole vuosiin ollut niin peloissaan kuin hän on raskauden kanssa ollut.
– Ura on minulle tärkeä, samoin ystävät ja vapaus. Loppuuko minun elämäni nyt? Olenko itsekäs, jos rakennan verkoston huolehtimaan lapsesta, jotta voin toteuttaa myös itseäni? Jos en osaa enkä halua luopua itsestäni, olenko aivan väärä ihminen äidiksi?
Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös: Salkkarit-tähti Axel Milliam julkaisi iloisen perheuutisen: Toinen lapsi tulossa!
Vuohijoki oli päättänyt pitää tiedon tulevasta lapsesta itsellään pienokaisen syntymään saakka. Hän kertoo lähipiiriltään tulleen musertavia mielipiteitä, joiden vuoksi hänestä tuntui helpommalta olla hiljaa ja yksin.
– "Oon pahoillani, ethän sä edes pidä lapsista", hän mainitsee esimerkkinä.
Vuohijoen kirjoituksen mukaan myös ammattiurheilijan kehosta luopuminen otti koville. Hän kertoo kuitenkin olevansa väsynyt peittämään kehoaan, sillä se on lisännyt hänelle kehohäpeää ja heikentänyt hänen itsetuntoaan.
– Keho on ollut kone, työväline. Nyt siellä asuu joku.
Vuohijoki on kirjoittanut raskausaikanaan päiväkirjaa ja aikoo jatkossa silloin tällöin julkaista someseuraajilleen ajatuksiaan raskaudesta, "joka ei tarjoa kultaista noutajaa ja farmarivolvoa".
– En ehkä tarjoa lapselleni ydinperhemallia, mutta tarjoan ymmärtävän kodin ja paljon rakastavia ihmisiä ympärille. En tiedä tarjoanko pullantuoksuista äitihahmoa, vaan työmatkoja, uraa ja resilienssin kasvua. Mahdollisuuden olla ihminen, joka hän haluaa olla, ei sellainen jota minä toivon.
Tekstinsä lopussa Vuohijoki muistuttaa, ettei yksikään raskaus tai äitiys ole samanlainen, eikä tarvitsekaan. Hän kirjoittaa myös, etteivät ristiriitaiset ajatukset tee huonoa äitiä, vaan ihmisen.