Pika-aituri Annimari Korte avasi uransa viimeiseksi jäävän kauden sunnuntaina Ruotsissa.
Korte juoksi Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Malmössä 100 metrin aitojen alkuerässään toiseksi ajalla 13,34. Aika ei ole tilastokelpoinen, sillä juoksun aikana puhaltaneen myötätuulen voimakkuus oli 2,2 metriä sekunnissa.
Kakkossijallaan Korte lunasti paikan loppukilpailuun, mutta tuossa juoksussa Kortetta ei enää lähtöviivalla nähty.
Korte on kertonut kuluvan kauden jäävän hänen uransa viimeiseksi. Lähtökohdat kauteen ovat olleet haastavat. Juoksijan takareittä operoitiin viime kauden päätteeksi syyskuussa, mitä seurasi pitkä kuntoutus.
Kortteen ennätys on Suomen kaikkien aikojen toiseksi nopein aika 12,72, jonka hän juoksi vuonna 2019. Suomen ennätys on Reetta Hurskeen viime kesänä juoksema 12,70.
LUE MYÖS: Annimari Kortteen kauden yllä suuri huoli – silti ”ennätyskunnossa”
Malmössä kisan voittoon juoksi Norjan Lovise Skarbövik Andresen ajalla 13,26. Suomalaisista Sonja Stång oli viides ajalla 13,78. Stångin ennätys on vuodelta 2021 oleva 13,50.