Ano Turtiainen ei aio muuttaa käytöstään ja uhosi puhemiesneuvostolle: "Kuvitteletteko te, että olisin teille alainen ja teillä töissä?"
Kansanedustaja Ano Turtiainen lähetti eduskunnan puhemiesneuvostolle ja eduskuntaryhmien puheenjohtajille vastineensa. Turtiainen sanoo, ettei hän ole uhka. Hän ei aio muuttaa paheksuntaa herättänyttä käytöstään.
Eduskunnan puhemiesneuvosto sekä eduskuntaryhmien puheenjohtajat käsittelevät perjantaina sitä, rangaistaanko kansanedustaja Ano Turtiaista hänen Twitter-kirjoituksestaan.
Turtiainen julkaisi lauantaina Twitterissä mahdolliseen maskipakkoon liittyvän viestin, jota monet ovat pitäneet uhkaavana.
– Ystäväni sanoi - ”olen valmis tappamaan, jos jollekin tässä maassa pakolla laitetaan maski.” No, en minäkään sellaista katsoisi sivusta. Terveisiä kollegoille, jotka olette maskipakon kannalla, hän kirjoitti viestissään.
Eilen puhemiesneuvosto päätti kutsua eduskuntaryhmien puheenjohtajat keskustelemaan tilanteesta. Kokous on perjantaina. Turtiaisen viestiä pidetään ”erittäin vakavana” ja uhkauksenomaisena.
Turtiaiselle tarjottiin mahdollisuutta antaa oma vastineensa, jonka hän tänään lähetti myös medialle.
– Ihanko totta, arvon puhemiesneuvosto? Tekö oikein varaatte minulle mahdollisuuden lausua kantani teidän Tupperware-kokoontumiseenne? Mikä te – arvon puhemiesneuvosto – kuvittelette olevanne? Kuvitteletteko te, että minä olisin teillä töissä ja että olisin teille muka joku alainen ja tilivelvollinen teille tekemisistäni, Turtiainen kirjoittaa.
Puhemiesneuvoston nimittely on hyvin poikkeuksellista, sillä kyseessä on eduskunnan arvoasteikossa korkealla oleva ja arvostettu päätöksentekijä.
Puhemiesneuvoston muodostavat eduskunnan puhemies, varapuhemiehet ja valiokuntien puheenjohtajat. Neuvostossa on edustettuna myös oppositiopuolueiden edustajia. Puhemiesneuvoston tehtävät keskittyvät eduskunnan täysistuntoasioihin.
Turtiainen toteaa kirjoituksessaan myös sen, ettei hän olisi uhka.
– Omasta puolestani voin sanoa ja luvata, että jos vaikka ette puheitani ja kirjoituksiani kestäisikään, niin millään muulla tavalla en ole teille uhka enkä teille vaaraksi, Turtiainen sanoo.
Käytöstään Turtiainen ei kuitenkaan aio muuttaa.
– Teidän on ihan turha yrittää puuttua mihinkään muihin tekemisiini. Kansalaiset ovat valinneet minut määräajaksi edustamaan heitä, joten heillä minä olen töissä, ja heille minä olen tilivelvollinen, Turtiainen sanoo.
Toimenpiteet auki
MTV Uutisten eilen tavoittama varapuhemies Tarja Filatov (sd.) kertoi, että mahdolliset toimenpiteet ovat vielä auki.
– Tiettyjä asioita selvitetään vielä. Halusimme eduskuntaryhmien puheenjohtajat käymään tilannetta läpi, jotta puhemies ei jää yksin tässä tilanteessa. Kukaan tuskin hyväksyy tällaista viestiä, Filatov pohti.
Turtiainen valittiin eduskuntaan Kaakkois-Suomen vaalipiiristä vuonna 2019 perussuomalaisten listoilta, mutta hänet on sittemmin erotettu puolueesta ja sen eduskuntaryhmästä.
Turtiainen muodostaa nykyisin oman yhden miehen eduskuntaryhmänsä.
Hän sai eduskunnassa helmikuussa huomautuksen epäasiallisesta käytöksestä. Tuolloin Turtiainen heristi varapuhemies Juho Eerolalle (ps.) nyrkkiä sen jälkeen, kun Eerola oli muistuttanut Turtiaista eduskunnan kasvomaskisuosituksesta. Turtiainen ei käytä maskia tai visiiriä.
Uusimmat
-
16:16
HJK on Suomen mestari – yllätysratkaisija nousi esiin
-
16:16
MTV seuraa: SM-liigassa historiallinen ottelukierros – Pelicans sai huippu-uutisia
-
16:06
Kokoomus valitsi uuden puoluesihteerin
-
16:06
Lana Del Rey naimisiin alligaattorioppaan kanssa!
-
16:01
Toyotan veto käänsi MM-rallin kärkitaistelun päälaelleen – Hyundain protesti hylättiin
-
16:01
Argentiinan kultasankarille pelikieltoa – rivo ele toistui
-
16:00
Vakava liikenneonnettomuus Mikkelissä: Nuori mies kuollut, kaksi henkilöä loukkaantunut vakavasti
-
15:49
Orpo Suomen ulkopolitiikan kohuista: Ei ihan kunnolla ole mennyt
-
15:48
EK7: Esapekka Lapille taas lunta tupaan, Kalle Rovanperä väläytti jo vauhtiaan– MTV seuraa
-
15:18
NBC: Iran on lähettämässä joukkoja Libanoniin
-
15:14
Rap-artisti Ahti uskoo lähipiirinsä puuttuvan peliin, jos menestys nousee hattuun: "Lyödään alas"
-
14:56
Hizbollah vahvistaa ylimmän johtajansa Hassan Nasrallahin kuoleman
-
14:45
Sanna Marinista kirjaa kirjoittava Salla Vuorikoski paljastaa: tähän kysymykseen kaikki 75 haastateltavaa halusivat vastauksen
-
14:45
Juoksuvalmentaja näyttää, miten juostaan oikein – älä sorru perinteiseen asentomokaan
-
14:13
Suomen Urheiluliitto valitsi ehdokkaansa Olympiakomitean puheenjohtajaksi
-
14:05
Yli 50 vuotta kirjoja tehnyt Outi Pakkanen ei usko tekevänsä enää koskaan dekkaria: "Mitä enemmän kirjoittaa, sen vaikeammaksi se tulee"
-
13:53
Rallitragedia Liettuassa – yksi katsoja kuoli, 14 loukkaantui
-
13:52
Lähde: NBA:ssa jättikauppa
-
13:34
Israel esti iranilaiskoneen laskeutumisen Libanoniin – MTV seuraa
-
13:14
Petteri Orpo puhui kokoomuksen puoluevaltuustossa
-
Lataa lisää