Palkinnon saavat myös Ilosaarirock sekä Hiljainen kansa -ympäristötaideteos.
Ansioituneille taiteilijoille ja toimijoille myönnettävät Suomi-palkinnot saavat tänä vuonna laulaja-lauluntekijä Mikko Alatalo, näyttelijä Eero Aho, elokuvaohjaaja Virpi Suutari sekä kustantaja Anna-Riikka Carlson.
Palkintoperusteluissa korostetaan tekijöiden pitkää ja monipuolista uraa taiteen ja kulttuurin eri aloilla.
Lisäksi palkinnon saavat alueellisesti merkittävät ja valtakunnallisesti tunnetut Ilosaarirock sekä Hiljainen kansa -ympäristötaideteos. Palkintoperusteluiden mukaan Joensuun popmuusikot ry:n järjestämä Ilosaarirock sekä Suomussalmella sijaitseva Hiljainen kansa ovat molemmat esimerkkejä talkoohengestä ja paikallisen kulttuurin merkityksestä.
Myös yli kolme vuosikymmentä lapsia ja perheitä viihdyttänyt lastenmusiikkiyhtye Fröbelin Palikat huomioidaan tämän vuoden Suomi-palkinnolla.
Suomi-palkinto on arvoltaan 17 100 euroa. Palkinnoista päättää tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.).
Suomi-palkintoa on jaettu vuodesta 1993 asti.