Antero Mertaranta ryhtyy näyttelijäksi – ohjaaja paljastaa taustat

Antero Mertaranta hyödyntää ensi kesänä paitsi selostajan myös näyttelijän taitojaan.
Julkaistu 05.01.2015 08:57

Laura Glad

laura.glad@mtv.fi

Mikko Kouki vahvistaa MTV.fille Antero Mertarannan olevan tulevan kesän kesäteatterin vetonaula.

Antero Mertaranta nähdään ensi kesänä Naantalin Muumimaailman kesäteatterin lavalla. Kyseessä on Turun kaupunginteatterin, TPS:n ja Muumimaailman yhteinen projekti.

Legendaarisen urheiluselostajan näyttelijän urasta kertoi Ilta-Sanomat. Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki vahvistaa tiedon MTV.fille.

– Kyllä voin sanoa, että asia pitää paikkansa. Kyseessä on komedia jääkiekosta, ja tuntui hauskalta ajatukselta, että tehtäisiin ensimmäinen läpiselostettu näytelmä, Kouki kertoo idean synnystä. 


Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki ohjaa lätkäkomedian.

Antero Mertaranta oli ensimmäinen vaihtoehto selostajan rooliin.

– Lähdettiin tavoittelemaan parasta tietenkin. Hän piti näytelmää hauskana ajatuksena ja lähti mukaan.

Mertaranta pyydettiin mukaan joulukuussa, ja kesäteatterin harjoitukset alkavat toukokuun alussa. Ensi-iltansa näytelmä saa kesäkuun alussa.

Näytelmän ovat käsikirjoittaneet Miska Kaukonen ja Satu Rasila ja sen ohjaa Mikko Kouki. Mertarannan lisäksi rooleissa nähdään Miska Kaukonen, Tom Petäjä ja Linda Wiklund.

Koukin mukaan Mertarannalta tullaan näkemään näytelmässä paitsi selostamista, myös näyttelemistä.

– Ollaan ajateltu hänelle kaikkea muutakin, käytetään hänen muitakin lahjojaan. Mutta tietenkin myös intensiivistä, hurmoshenkistä selostamista, josta on tullut hänen tavaramerkkinsä, Kouki kuvailee.

Kesäteatterista järjestetään tämän viikon torstaina tiedotustilaisuus. Kouki ei vielä ennen tilaisuutta paljasta tulevan näytelmän nimeä. 

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri