Antonio Flores muistelee omaa tanssiurakkaansa: Onneksi Pekka oli tukenani!

pekka ja antonio
Julkaistu 19.02.2017 19:21

MTV VIIHDE

Antonio Flores saapui miehensä Pekka Haaviston kanssa katsomaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman ensimmäistä livelähetystä. 

Vuonna 2012 Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa itsekin mukana ollut Antonio Flores saapui miehensä Pekka Haaviston kanssa seuramaan ohjelman ensimmäistä livelähetystä. Mies muisteli omaa kokemustaan MTV:lle ennen lähetyksen alkamista. 

– Se oli todella hieno kokemus. Meillä oli heti tanssiparini Disan kanssa heti todella hyvä kemia. Muistan, että minua jännitti ihan hirveästi ensimmäinen livelähetys. Tunnelma kenraaliharjoituksissa oli aina todella jännittävä. Se ei ole mukava paikka, Flores sanoo. 

Hän kertoo saaneensa tukea koko tanssiurakkansa ajan mieheltään Pekka Haavistolta. 

– Pekka ei osaa edelleenkään tanssia. Arvostan kuitenkin sitä, että hän oli tukenani koko kisan ajan. Oli hyvä tietää, että ei ole ihan yksin. Hän toi minulle kahvia ja tuli hakemaan treeneistä, Flores kiittelee.

Se oli hauskaa ja intensiivistä aikaa. Olin lähinnä autokuskin ja henkisen tukipilarin roolissa. Kun kisa eteni ja Antonio menestyi siinä niin hyvin, alkoi huoltojoukkojen paineetkin kasvaa, Haavisto muistelee.

Keskustele sarjasta sosiaalisessa mediassa #mtvttk
Facebook.com/TanssiiTahtienKanssa
Twitter.com/mtv3ttk
Instagram.com/tanssiitahtienkanssa

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla 19.2. klo 19.10. Tuija Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla 18.2. klo 21.

Tuoreimmat aiheesta

Tanssii Tähtien Kanssa