Antonio Flores ja Pekka Haavisto kannustavat tähtitanssijoita "Tämä kausi on ollut kovatasoinen"

Pekka Haavisto ja Antonio Flores
Julkaistu 21.10.2018 19:24
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Vuonna 2012 Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa itsekin mukana ollut Antonio Flores saapui miehensä Pekka Haaviston kanssa seuramaan ohjelman suoraa lähetystä paikan päälle.

Vuoden 2012 tähtitanssija Antonio Flores saapui miehensä poliitikko Pekka Haaviston kanssa tukemaan ja kannustamaan illan tähtitanssijoita Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman livelähetykseen.

Hyväntuulinen pari muisteli hetkeä, jolloin Flores oli itse kilpailemassa tanssijoiden joukossa ja Flores kertookin illan latinalaisen teeman olevan hänen suosikki.

– Tämä kausi on ollut kovatasoinen. Huippusuorituksia. Minun aikana ei kukaan saanut yhdeksän tai kymmenen pistettä alkujaksoissa. Lattarit ovat minun suosikkejani, Flores kuvailee.

Myös puoliso Haavisto on innoissaan illan esityksistä ja kertoo kannattavansa kaikkia, vaikka tähtitanssijoiden joukosta löytyykin kollega.

– Tässä on aika moni heittäytynyt enemmän kuin koskaan. Kaikki ovat tehneet upeita suorituksia. Jaanaa jännitetään, mutta kollegaa kohtuudella. On kaikilta hyvä heittäytyminen töiden lomassa, Haavisto tuumii.

Floresin arkeen tanssi on jäänyt elämään vahvasti. Mies esiintyy lähiaikoina tanssiryhmän kanssa. Parin kodissa ei tanssinpyörteisiin kuitenkaan vielä lähdetä.

– Tanssi ei näy Pekan ja minun arjessani yhtään, Flores kuvailee ja molemmat naurahtavat.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla su klo 19.20
Tuija Tähtien Kanssa la klo 21
 

Tuoreimmat aiheesta

Tanssii Tähtien Kanssa