Antti Aalto pisteille maailmancupin osakilpailussa – antoi kuitenkin rapaa itselleen

17.55741292
Antti Aalto ponnisti maailmancupin pisteille.
Julkaistu 08.02.2020 20:55

MTV URHEILU – STT

Saksan Stephan Leyhe voitti lauantaina mäkihypyn miesten maailmancupin kilpailun Saksan Willingenissä. Uransa ensimmäisen maailmancup-kisan voittanut Leyhe ponnisti HS145-mäessä 139,5 ja 144,5 metriä.

Seitsemäntenä maailmancupissa oleva Leyhe kukisti toiseksi sijoittuneen Norjan Marius Lindvikin neljällä pisteellä. Kolmas oli Puolan Kamil Stoch.

Suomen Antti Aalto oli 132,5:n ja 130,5 metrin hypyillä 27:s. Hän ylsi maailmancupin pisteille 30 parhaan joukkoon tällä kaudella kuudennen kerran.

–  Tänään oli hyppäämisessä ihan hyviä elementtejä. En ole vielä tulokseen niin tyytyväinen, mutta pisteitä tuli, Aalto kertoi Hiihtoliiton äänitallenteella.

Aalto on maailmancupin kokonaiskilpailussa 36. sijalla. Cupia johtaa lauantaina neljänneksi hypännyt Itävallan Stefan Kraft.

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy