Näyttelijä Antti Reini julkaisee tänä keväänä sekä kirjan että albumillisen omaa musiikkiaan.
Näyttelijä Antti Reini vieraili maanantaina Huomenta Suomessa kertomassa tuoreesta kirjaprojektistaan. Miehen kirjoittama novellikokoelma Neljätoistanollakuus ilmestyi tänään. Ohjelman jälkeen Reini antoi haastattelun myös MTV.fille.
– Kirja on kokoelma erilaisia lyhyitä ja pidempiä tarinoita. Se kertoo ihmisistä, esineistä, ja teemoista valinnan ja huomion hetkessä. Se teema on kiinnostanut itseänikin, sillä olen yrittänyt elää niin, että välttäisin välttäisin stressiä, ja pyrkisin elämään tässä ja nyt, Reini kertoo.
Kirja syntyi reippaaseen tahtiin viime vuoden aikana.
– Huomasin, että kirjaa kirjoittaessa kävi kyllä läpi ison kirjon läpi, se toi mukanaan kokonaisen skaalan asioita. Välillä kulki hyvässä flow'ssa, joskus taas joutui enemmän pysähtelemään.
Neljätoistanollakuus on Reinin ensimmäinen oma teos. Aiemmin hän on kirjoittanut kymmenisen vuotta sitten Parisuhdepäiväkirja-nimisen romaanin yhdessä Jukka Lyytisen kanssa. Kirjailijanuralle on luultavasti luvassa myös jatkoa.
– Niistä en vielä puhu, mutta suuntaviivat seuraavalle teokselle on jo olemassa, mies naurahtaa.
Uunituoreen teoksen vastaanotto jännittää, sillä mies ei ole kustantamoa lukuun ottamatta luetuttanut opustaan edes lähipiirillään. Vaikka kirja on fiktiivinen, mukana on ripaus omaakin elämää.
– Totta kai sinne ripottelee mukaan omiakin asioita, mutta ehkä enemmän niin, että ne tulevat aina tarinan rakenteen ja tyylin mukaan, niitä pitää aina muokata jollain tavalla. Oman elämäkerran kirjoittaminen olisi hauskaa, koska siinä ei olisi varmaan sanaaakaan totta! Se on niin selektiivistä, mies kertoi Huomenta Suomessa.
Reinillä on vilkas kevät, sillä kirjan lisäksi mies julkaisee ennen kesää oman esikoisalbuminsa. Esikoissingle tuli juuri painosta, ja albuminkin on viimeistä piirtoa vaille valmis.
– Olen huono kategorisoimaan itseäni, mutta luvassa on hyvää, manuaalista musiikkia. Levyllä on biisit yhdistävä soundi, mutta en alleviivaa biisitekstien teemaa sen enempää – sen voi itse löytää, jos malttaa kuunnella koko levyn, mies vinkkaa.
Näyttelemisen, kirjoittamisen ja musiikintekemisen saralla kunnostautunut mies kertoo ajan riittävän kaikkeen, kun muistaa priorisoida ja keskittyä olennaiseen.
– Pitää vain ottaa se aika, ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Monesti kun alkaa kirjoittaa, alkaa tehdä musiikkia, ja musiikkia tehdessä alkaa kirjoittaa. Yhtä kun alkaa tekemään, se inspiroikin yhtäkkiä johonkin muuhun.
Katso Reinin vierailu Huomenta Suomessa videolta artikkelin pääkuvan kohdalta.