Antti Rinteen mukaan hänen kokemuksellaan on käyttöä Pron johdossa.
Suomen entinen pääministeri Antti Rinne (sd.) asettuu ehdolle toimihenkilöitä edustavan ammattiliitto Pron puheenjohtajaksi.
Pro valitsee uuden puheenjohtajan pitkään johdossa toimineen Jorma Malisen tilalle tämän vuoden marraskuussa.
Rinne toimi Pron puheenjohtajana aikaisemmin vuosina 2011– 2014 ja sen edeltäjässä Toimihenkilöunionissa vuosina 2005– 2010.
Nykyisin Rinne työskentelee sosiaalidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen pohjoismaisen yhteistyökomitea Samakin pääsihteerinä.
Rinne kertoo MTV Uutisille pitävänsä nykyisestä työstään Samakissa, mutta kokee myös Pron puheenjohtajan tehtävän mielenkiintoisena nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa.
– Sain paljon kyselyitä pyrkiä tehtävään, joten päätin asettua ehdolle.
Rinne oli SDP:n puheenjohtajana vuosina 2014–2020 ja Suomen pääministeri vuonna 2019 puolen vuoden ajan.
Rinteen mukaan hänen pitkällä kokemuksellaan ammattiyhdistysliikkeessä ja politiikassa on käyttöä Prossa.
Tuntuuko mahdollinen puheenjohtajuus kotiinpaluulta näiden vuosien jälkeen?
– Sanoisin, että olen viihtynyt hyvin kaikissa töissäni ennen Prota, Prossa ja sen jälkeen. Se on ollut tärkeä kasvunpaikka ja pidän sitä äärimmäisenä mielenkiintoisena tehtävänä, Rinne sanoo.
Asiasta kertoi ensin Helsingin Sanomat.