Diilin vuonna 2009 voittanut Antti Seppinen nähtiin edellisellä kaudella ohjelmassa Hjallis Harkimon neuvonantajana, mutta nyt hän jättäytyy mielellään julkisuudesta sivummalle.
– Koen, että olen jo ne molemmat puolet nähnyt, enkä halua myöskään leimautua lopuksi elämääni Diili-Antiksi. Joskus pitää ymmärtää luopua tärkeistäkin asioista. Ja toisin kuin Jethro, en halua naamaani joka paikkaan. Naamakin kuluu, Antti kuittailee ystävästään Jethro Rostedtista.
Hän myös muistuttaa, että Sipoonrannassa on tällä hetkellä kriittiset hetket, kun ensimmäiset asunnot ovat valmistumassa kesäkuuksi.
– Siitä irrottautuminen tv-ohjelman tekoon olisi ollut hankalaa. Esimieheni Helena Karihtala ei olisi varmaan tykännyt, kuten ei oikein viime keväänäkään.
En usko jääväni työttömäksi
Antti kannustaa ihmisiä lähtemään mukaan Diiliin, sillä hänelle se on avannut monia ovia.
– Kun on oma itsensä ja hoitaa hommat asiallisesti, se on huikea matka, joka kannattaa ehdottomasti lähteä kokemaan.
Sipoonranta-pesti kestänee vielä ainakin vuoden, mutta Antti ei ole huolissaan tulevaisuudennäkymistään.
– Tuskin jään tällä kokemuksella työttömäksi. Hjalliksellakin on kolme isoa projektia tulossa, jos häneltä löytyy lisää yhteistyöhalukkuutta. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys.
Lisäksi Antilla on Jethron kanssa meneillään oma projekti, jossa hän toimii kuitenkin lähinnä rahoittajana. Miehet rakennuttavat mökkejä Turun saaristoon.
– Pitäähän sitä olla jotain muutakin hommaa kuin varsinainen työ. Meillä on nyt rakennusluvat kunnossa ja pääsemme hommiin. Hjallis jo ehti kuittailla meille, että onkos teillä pojat luvat kunnossa, Antti naureskelee.
Hae mukaan Hjalliksen Diiliin!
He ovat Diilin uudet neuvonantajat
(MTV3)