Poppari julkaisee tänä vuonna uuden albumin, jonka laulut olivat lähellä kadota bittiavaruuteen.
Antti Tuisku, 30, julkaisi edellisen albuminsa Toisenlainen tie vuonna 2013. Nyt hän on parhaillaan työstämässä uutta albumia.
Levyn kappaleet syntyivät viime vuonna keikkatauon aikana.
– Vaikka minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa rundia kesälläkin, päätin tyhjentää ajatuksiani ja tehdä tilaa uuden luomiselle. Suuntaan kiertueen päätyttyä pohjoiseen ja järjestän siellä biisileirejä etelässä asuville tekijöille, Antti Tuisku kertoi MTV.fille viime huhtikuussa.
Nyt levyn tekemisessä on ilmeisesti edetty jo pitkälle ja laulut saatu äänitettyä. Tuiskun kappaleet olivat kuitenkin lähellä kadota bittiavaruuden syövereihin, kun hän kaatoi tietokoneensa päälle vichyä.
Tuisku lisäsi tilanteesta videon Instagram-tililleen. Videolla hän kuivattelee kannettavaa tietokonetta hiustenkuivaajalla.
– Vichyt on läppärillä, läppärillä on laulut ja laulut on taivaassa. #älähajoa #elvytys #tuletakaisin #rajatapaus, kuuluu kuvateksti.
Seuraavassa Tuiskun lisäämässä kuvassa kerrotaan onneksi ilouutinen: laulut on saatu pelastettua.
– Se toimii! #hiustenkuivaaja #pelastaja Back in business! laulaja iloitsee hauskassa kuvassa.