HIMin kosketinsoittajanakin vaikuttanut Antto Melasniemi nähdään Kokkisota-ohjelmassa keväällä 2017.
Antto Melasniemi, 41, on nimekäs helsinkiläisravintoloitsija. Hänet tunnetaan muun muassa ravintola Kuurnasta, Ateljé Finnestä ja Putte's Bar & Pizzasta.
Tulevana keväänä Melasniemi on yksi ruutuun palaavan Kokkisodan kokeista. Melasniemen rinnalla ohjelmassa kokkaavat myös muun muassa Kari Aihinen, Pipsa Hurmerinta ja Teemu Laurell.
Ravintolauran lisäksi monet muistavat Melasniemen myös HIM-yhtyeen kosketinsoittajana. Lähdettyään bändistä vuonna 1998 hän perusti menestyksekkäät ravintolansa. Yhteys bändin jäseniin on pysynyt uudesta urasta huolimatta. Musiikki on yhä päivittäin läsnä hänen elämässään.
– Pidämme yhä yhteyttä bändin poikien kanssa. Olen toiminut heidän keikkakokkinaankin kiertueilla. Kokkaaminen sujui paljon paremmin kuin soittaminen, Melasniemi naurahtaa.
Kokenut ravintoloitsija ottaa Kokkisodan vastaan haasteena.
– On suuri kunnia päästä mukaan ohjelmaan, jota on aiemmin seurannut kotisohvalta. Suurin haaste ohjelman tekemisessä on varmasti se, että koskaan ei voi tietää, mitä vieraat tuovat mukanaan, Melasniemi sanoo.
Hän odottaa ohjelmalta mielenkiintoisia vieraita. Jos hän saisi itse päättää, ketä vieraita ohjelmassa nähtäisiin, eivät toiveet olisi aivan vaatimattomimmista päästä.
– Paavi ja Suomen tasavallan presidentti olisivat varmasti sellaiset, jotka ottaisin mielelläni vieraaksi ohjelmaan, mies sanoo.
Kokkisota alkaa MTV3-kanavalla keväällä 2017!
Uusimmat
-
11:13
Melkein vuosi sitten kadonnut Jani Matilainen löytyi kuolleena
-
11:10
Näihin asioihin Blind Channel aikoo keskittyä määrittelemättömän mittaisella tauollaan
-
11:07
Ukraina teki tuhoisan iskun Krimille
-
10:43
Katso: SM-liigasta tuttu tähtipelaaja sikaili törkeästi Ruotsissa
-
10:42
Miksi pyykinpesukoneen viimeinen minuutti kestää ikuisuuden?
-
10:22
Tahrasiko verenvuoto vaatteen tai lakanan? Älä tee tätä virhettä!
-
10:21
Huuhkajat menetti odotetun vahvistuksen Englanti-pelistä
-
10:19
Pankkiongelmat jatkuvat: Kelan tukia ja eläkkeitä ei välttämättä saa ajallaan
-
10:00
Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -parinvaihtoviikon kappaleet!
-
09:43
Mikko Korhonen lopettaa uransa – kasasi komeat miljoonat pelikentiltä
-
09:39
Juan Pablo Montoyalla selvä mielipide Valtteri Bottaksesta
-
09:36
Saadaanko Eduskuntatalon pylväät viimein puhtaaksi? Näin niitä putsataan nyt
-
09:34
Verinen vuosipäivä – Hamasin isku vuosi sitten syössyt Lähi-idän "oikeasti suursodan partaalle"
-
09:25
Lisätietoa Kotkan kuolettavasta mönkijäonnettomuudesta
-
09:04
Nyt myydään nyyttipullia – tästä on kyse
-
09:03
Keijo Leppäsen eläkepäivät jäivät lyhyiksi: Uusi työ alkaa pian
-
08:53
Kaikkien aikojen joukkokolari legendaarisella radalla
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
Lataa lisää