Viron kohukaunotar Anu Saagim on tyytyväinen pystyttyään poseeraamaan vielä 48-vuotiaana Playboyssa. Hän kuitenkin myöntää, että photoshopilla oli oma osuutensa kuvissa.
– Harvoin tämän ikäinen nainen pystyy esiintymään Playboyn kannessa. Nämä ovat kyllä varmaan minullekin viimeiset hetket, kun pystyn sen tekemään. Tuskin enää viiden tai kymmenen vuoden päästä tulisi mentyä. Tai eihän sitä koskaan tiedä, Anu nauraa.
Hän kertoo olleensa ennen kuvauksia viikkoja rankalla dieetillä ja eläneensä lähinnä vedellä ja leivällä.
– Virolaiset ovat olleet kateudesta vihreitä kuvien vuoksi ja moittivat niitä photoshopatuiksi. Totta kai niitä on käsitelty. Haluanhan minä itsekin katsoa itseäni mieluummin kauniina.
Upeassa kunnossa oleva Anu kuitenkin kiistää, että hänen vartaloaan olisi muokattu kuvissa jälkeenpäin.
– Eivät he sellaista suostuisi edes tekemään. Kyllä minä tsemppasin kovasti näitä kuvauksia varten ja näin vaivaa. Mutta totta kai vähän silmäryppyjä on siloteltu ja arpia poistettu, hän myöntää.
Anu on ollut kuviin tyytyväinen, sillä ne eivät ole mauttomia tai provosoivia, ja juuri ne määreet häneen on Virossa usein liitetty.
– Nämä olivat tosi tyylikkäitä. Sen vuoksi Ristomattikaan ei suuttunut, vaikka en kertonut hänelle etukäteen tästä mitään, hän viittaa puolisoonsa, muotoilija Ristomatti Ratiaan.
Anu Saagim yläosattomissa jopa haastattelussa – katso
Anu Saagim paljastaa mitä sai Playboyssa poseeraamisestaan
Anu Saagim alasti syntisen seksikkäissä Playboy-kuvissa
(MTV3–ANULIINA TULLA)