Anu Sinisalo lähtisi heti uudestaan Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan mukaan.
Tanssii Tähtien Kanssa -kausi on edennyt jo kahdeksanteen livelähetykseen. Sunnuntaina 23. lokakuuta paikalle studiolle kannustamaan tanssijoita saapui myös näyttelijä Anu Sinisalo.
– Tulin tsemppaamaan kaikkia. En ole käynyt vielä tänä vuonna katsomassa. Nyt kun pääsin, tsemppaan kaikkia, Sinisalo kuvailee.
Sinisalo kisasi itse TTK-parketilla vuonna 2014 yhdessä Jani Rasimuksen kanssa. Tuolloin hän sijoittui toiseksi ja voiton nappasi Pete Parkkonen. Sinisalo sanoo, että kisasta jäi todella hyviä muistoja.
– Muistan myös kuinka rankkaa tämä on. Näkee, kun ihmiset silleen kuihtuu tuolla. Näkee, kun taisteluväsymys iskee. Tapellaan sen kanssa, että jaksaako, pää on täynnä ja on aivan silleen, ettei mitään tapahdu. Tuntuu, että enää ei pysty oppimaankaan. Se on ihmejuttu, hän muistelee.
– Muutama ensimmäinen vuosi oman kauden jälkeen oli, ettei enää ikinä jaksaisi tuota. Nyt on harmi, että olen jo ollut tuolla. Haluan tuonne uudestaan, Sinisalo lisää nauraen.
Jos TTK-sarjasta nähtäisiin All Stars -kausi, olisi Sinisalo valmis heti mukaan.
– Minähän juoksisin ensimmäisten joukossa. Luulen, että aika moni muukin tulisi, hän sanoo.
Lue myös: Anu Sinisalo: Tämän takia Pete vei voiton tanssikisassa
Sinisalo tähdittää parhaillaan Miitta Sorvalin ja Sanna Stellanin kanssa Kaikki ystäväni -näytelmää, joka sai ensi-iltansa kolme viikkoa sitten.
– Eilen oli niin paljon näytöksiä, niin tänään vähän silmä luppaa. Ei se mitään, huomenna on vapaapäivä, hän kuvailee.
Sinisalon mukaan viimeaikoina ei ole jäänyt juurikaan aikaa siviilielämälle. Kun ensi-ilta on käsillä tai tuotanto käynnissä, uppoutuu hän täysillä projektiin.
– Tapa tehdä töitä saattaa jonkun mielestä olla rankkaakin, koska sukellan niin suoraan sinne maailmaan, Sinisalo kertoo.
– Se on varmasti rankkaa, mutta se on myöskin hurmaavaa ja huumaavaa, hän lisää.