Juontaja Susanna Laine nähdään syksyllä Tuttu Juttu Show’ssa, mutta samoihin aikoihin hän hyvästelee pitkän pestinsä Puoli Seitsemän -ohjelmassa.
Juontaja Susanna Laineen syksystä on tulossa erilainen. Laine ilmoitti elokuussa Instagram-tilillään lopettavansa kuusi vuotta kestäneen pestinsä Puoli Seitsemän -ohjelmassa.
Viimeiset suorat lähetykset kuvataan lokakuun lopussa, ja Laine arveli syyskuussa MTV Uutisten haastattelussa, että päätös jysähtää tajuntaan todella vasta siinä vaiheessa, kun viimeinen lähetys on tehty. Hän luonnehti tunnelmiaan varsin kaksijakoisiksi.
– Minulla on aika innostuneet odotukset sen suhteen, mitä uusi elämänvaihe tuo tullessaan, vaikka tietysti on myös haikeaa ja rakkaita ihmisiä tulee ikävä, Laine kertoi.
LUE MYÖS: Susanna Laine ilmoitti lopettavansa Puoli seitsemän -ohjelman juontajana – yllättyi katsojien reaktiosta: "On ollut ihanaa ja liikuttavaakin"
Hän arvelee, että aluksi vapaa-aikaan voi joutua totuttelemaan, kun on tottunut tekemään suoraa lähetystä viitenä iltana viikossa.
– Luulen, että aluksi voi olla jopa vaikeaa oppia olemaan ja pysähtymään. Olen ollut arkitöissä maanantaista perjantaihin viimeiset 10–15 vuotta, eli en oikein edes muista aikaa, milloin olen ollut freelancer.
Suunnitelmat vapaa-ajalle ovat sellaisia, jotka ovat monelle toimistotyötä tekevälle tavallista arkea, mutta Laineelle uusi juttu.
– Kun on ollut iltatöissä, ei ole päässyt tekemään ihan perusjuttuja. On varmasti kiva mennä illalla teatteriin tai leffaan ja nähdä ihmisiä ja urheilla, Laine suunnittelee.
LUE MYÖS: Puoli seitsemän -ohjelman jättävä Susanna Laine sai tunnustuksen helsinkiläisiltä: "Olen otettu tästä kunnianosoituksesta"
Alun perin juontaja oli aikeissa viettää toivon ulkomailla, mutta koronapandemia sotki suunnitelmat.
– En ole hirveästi ehtinyt reissata, ja ajattelin keväällä irtisanoutuessani, että lähde ulkomaille ja olen siellä hetken aikaa. Nyt näyttää tilanne siltä, että eipä lähdetäkään, mutta ei siinä mitään, kotimaassakin on kivaa olla.
Vapaa-aika olikin yksi syy, miksi päätös unelmapestistä irtisanoutumisesta vähitellen syntyi. Kesät ovat menneet kesäteattereissa ja Laine huomasi, että talvella alkoi väsyttää, kun tahti oli niin tiivis, ettei kesälomaa tai muita taukoja työstä oikeastaan tullut pidettyä.
– Seikkailunhalu ja uteliaisuus iski, ja ajattelin katsoa, mitä muuta elämällä voisi olla tarjota. Aikataulu on ollut viimeiset vuodet aika täynnä. Nyt minulla on nyt mahdollisuus valita: voin tehdä vähemmän töitä tai ehkä vähän erilaisia hommia.
Häntä ilahduttaa myös se, että seuraajaksi ja Mikko Kekäläisen juontajapariksi valittiin Ella Kanninen, joka aikoinaan perehdytti Laineen ohjelman saloihin.
– Ella on paras mahdollinen vaihtoehto! Muistan, kun hän antoi kuusi vuotta sitten minulle vinkkejä. Nyt minun ei tarvitse opastaa häntä, vaikka totta kai ohjelma on muuttunut. Minun saappaisiini hän ei hyppää, vaan he alkavat varmasti tehdä omanlaista ohjelmaansa.
Lokakuusta lähtien Laine nähdään jälleen MTV3-kanavalla Tuttu Juttu Show’n puikoissa yhdessä Timo Koivusalon kanssa. Hän kertoo, että lämminhenkisen parisuhdevisailun tekeminen oli jälleen todella hauskaa.
LUE MYÖS: Tuttu Juttu Show palaa ruutuun – parisuhdeohjelman vieraina upea kattaus kiinnostavia suomalaisia pariskuntia
– Välillä sitä miettii, että sanotaanko tätä todella työnteoksi! Koivusalo on järkyttävän hauska ihminen. On ollut mahtavaa tehdä töitä hänen kanssaan, Laine kertoi, kun kuvaukset oli saatu purkkiin tältä syksyltä.
Laineelle kyseessä oli jo toinen kausi Tuttu Jutussa, joka alkoi viime syksynä pyöriä uudestaan 17 vuoden tauon jälkeen.
– Olin aivan onnessani, kun kysyttiin silloin mukaan ja olen edelleen onnellinen, että olen saanut olla mukana. Harmi vaan, kun kuvaukset olivat taas niin nopeasti jo ohi!
Juontaja lupaa, että myös tuleva kausi saa varmasti hymyn huulille kotikatsomoissa. Hän arvostaa sitä, kuinka sekä julkkikset että tavalliset suomalaiset pariskunnat heittäytyvät ohjelmassa ja avaavat parisuhdettaan ja arkeaan katsojille.
– Formaatti on nerokas, sillä pariskunta voi itse päättää, paljonko he antavat itsestään, vaikka me kyselläänkin välillä myös erotiikkakysymyksiä. Se on turvallista, ja siksi pareja on aina saatu hyvin mukaan.