Elokuvaohjaaja Renny Harlin on löytänyt uuden rakkauden.
Viime kesän Suomessa Luokkakokous 3-elokuvaa tehnyt huippuohjaaja Renny Harlin, 61 kertoo Apu-lehden haastattelussa uudesta rakkaudestaan. Harlin tapasi Porista kotoisin olevan projektikehityspäällikön ja kasvatustieteiden maisterin Johanna Kokkilan, 26 Luokkakokous-elokuvan koekuvauksissa, mihin Kokkila haki näyttelijäksi.
Suomen kuvausten jälkeen Harlin ehdotti Kokkilalle uutta työtä hänen seuraavaan elokuvaprojektin parissa Bulgariassa.
– Otin työn vastaan, muutin tänne ja työn lomassa tutustuimme paremmin. Sitten rakastuimme, ja tässä sitä nyt ollaan, Kokkila kertoo lehdelle.
LUE MYÖS: Luokkakokous 3 -elokuvan ohjaaja Renny Harlin liikuttui kyyneliin viimeisten kuvauspäivien kynnyksellä: "Tämä on ollut elämäni onnellisin kesä"
Elokuvaohjaaja kertoo olevansa rakastunut ja aikoo laittaa uuden suhteensa nyt kaiken edelle.
– Olen ensimmäistä kertaa ymmärtänyt, että elämässä on jotakin tärkeämpää kuin työ. Laitan tämän suhteen ja Johannan etusijalle milloin tahansa. Jos joku sanoisi nyt, että pääset kuvaamaan hienoa elokuvaa minne päin maailmaa vain, mutta Johanna ei pääse mukaan, kieltäytyisin. Harlin kertoo lehdelle.
35 vuoden ikäero ei ole esteenä parille. Luokanopettajana työskennellyt Kokkila kertoo lähteneensä avosylin kohti uutta elämää. Julkisuus Harlinin rinnalla on uutta naiselle.
– Tämä on minulle uusi tilanne, ja ihmisillä on varmasti mielipiteitä suhteestamme ja myös ikäerostamme. Mutta se on osa tätä, ja tärkeintä minulle on se, että meidän molempien lähipiiri tukee suhdettamme. Emme ole kuulleet mitään negatiivista siitä, että olemme toisemme löytäneet. Ei sielunkumppaneita iän perusteella valita, Kokkila kommentoi.
Paria yhdistävät intohimo elokuviin ja urheilulliset elämäntavat. Kokkila on harrastanut aiemmin muodostelmaluistelua kilpatasolla. Hän on myös kilpaillut bikinifitneksessä.
Lähde: Apu.