Pikkumaisia naapurikinoja syntyy tämän tästä, mutta jos olet lainvalvoja – tässä tapauksessa apulaissheriffi – kannattaisi homma pitää asiallisena myös vapaa-ajalla.
Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa Beaufortin piirikunnan apulaissheriffi Christopher Capps ei onnistunut hillitsemään itseään hänen naapurinsa tehtyä lukuisia valituksia kovaäänisistä autoista. Naapuri oli yksi paikallisista, joiden ansiosta piirikunnassa meni viime vuonna läpi laki, joka rajoittaa kovaäänisillä autoilla tapahtuvaa tarpeettoman häiritsevää kaasuttelua.
Kovaäänisen avolavan itsekin omistava Capps päätti kiusata melusta valittanutta naapuriaan revittämällä autonsa moottoria tarkoituksellisesti tämän talon edessä. Omien sanojensa mukaan kaameaa ääntä kuullut naapuri hyppäsi omaan kiesiinsä, soitti hätäkeskukseen ja lähti jahtaamaan Cappsia.
Noin kymmenen kilometrin "takaa-ajo" päättyi siihen, kun poliisi – siis ihan virkatehtäviään hoitanut sellainen – kiinnitti huomiota kaksikon toimintaan ja pysäytti heidät molemmat. Capps myönsi, että nyt tuli tehtyä tyhmästi.
Lue myös: Teksasissa hämmästellään poliisin uusia autoja: "Eikö tämä ole laitonta?"
– Myönnän, että kävin vähän tökkimässä karhua. Tiedän, että se oli väärin – niin kuin moraalisesti. Lainvalvojana minulta odotetaan enemmän. Se oli typerä, typerä temppu, Capps oli kertonut.
Potkut tuli
Apulaissheriffi Capps irtisanottiin tapauksen seurauksena. Perusteluihin oli kirjattu vapaa-ajalla tapahtunut toiminta, joka asetti sheriffin toimiston huonoon valoon.
Cappsin ohjastaman auton kerrotaan olleen Fordin valkoinen avolava, jonka alla olivat 38-tuumaiset maastorenkaat. Alla olevassa kuvassa on auto, joka ei liity tapaukseen, mutta jossa on alla vastaavat 38-tuumaiset offroad-kumit. Löydät kuvan apulaissheriffin autosta The Island Packetin artikkelista.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Lue myös: Reikäpään revittely päättyi noloimmalla mahdollisella tavalla: "Tämän takia Mustangeilla on huono maine"
Lähteet: The Island Packet, The Drive