Apulannan konsertti alkoi – lavalla erikoinen performanssi

apulantakonsertti
Julkaistu 09.01.2015 20:47

MTV VIIHDE

Apulanta aloitti konsertin kahdella vanhalla kappaleella. Niiden jälkeen seurasi jotain odottamatonta.

Apulannan juhlakonsertti alkoi mystisissä tunnelmissa. Yhtyeen kappaleiden, Miksei uni tuu ja Silmämuna, jälkeen lavalle samoili hupulliseen kaapuun pukeutunut hahmo.

Hahmon eteen laskettiin kiviasetelma samalla, kun yleisö sai kuunnella tarinaa, jossa kerrottiin Heinolassa vuosien ajan vallalla olleesta lahkosta. 

Apulanta soittaa kaksi konserttia Barona Areenalla tänä viikonloppuna. Yhtyeen solisti Toni Wirtanen on kertoi MTV.fille ennen konserttia, että luvassa on näyttävää menoa.

Tuoreimmat aiheesta

Apulanta