Argentiinan maajoukkuepelaaja kärähti dopingista – juhli pian sen jälkeen MM-kultaa

Papu Gómez oli viime vuonna voittamassa jalkapallon MM-kultaa Qatarissa.IMAGO/Buzzi/ All Over Press
Julkaistu 20.10.2023 21:58
Toimittajan kuva

Mikko Hyytiä

mikko.hyytia@mtv.fi

Argentiinan maajoukkueessa jalkapallon maailmanmestaruuden viime vuonna voittanut Papu Gómez on tuomittu dopingrikkeestä kahden vuoden kilpailukieltoon.

35-vuotiaan keskikenttäpelaajan kilpailukiellosta tiedotti hänen edustamansa AC Monza. Gómez siirtyi italialaisseuraan syyskuussa espanjalaisesta Sevillasta, jonka riveissä hän pelasi antaessaan kiellettyä ainetta, terbutaliinia, sisältäneen dopingnäytteen lokakuussa 2022.

Gómez uskoo aineen päätyneen hänen elimistöönsä lapsensa lääkesiirapista. Terbutaliinia käytetään pääaiassa astmaoireiden hoitoon.

Marras-joulukuussa 2022 Gómez pelasi Qatarin MM-kisoissa kahdessa ottelussa Argentiinan riveissä ja pääsi lopulta juhlimaan maan historian kolmatta mestaruutta.

Tuoreimmat aiheesta

MM-jalkapallo