Arlandan lentokentällä kone tyhjennettiin pommiuhan takia – tutkitaan yhä

Arkistokuva Arlandan lentokentästä Tukholmassa.
Arkistokuva Arlandan lentokentästä Tukholmassa.Str / Lehtikuva
Julkaistu 03.03.2017 05:07(Päivitetty 03.03.2017 08:56)

MTV UUTISET - STT - TT

Ruotsissa Arlandan lentokentällä tutkitaan edelleen eilen illalla pommiuhan takia tyhjennettyä konetta.

Poliisin mukaan pommiryhmä saanee työnsä valmiiksi aamupäivän aikana.  

Koneen oli määrä lähteä illalla kohti Thaimaata. Se oli ehtinyt lähteä liikkeelle portilta, mutta kääntynyt sitten takaisin. Koneen yhden matkustajan mukaan kaikki matkustajat olivat istuneet koneessa noin kaksi tuntia. Koneessa oli arviolta 300 matkustajaa.   

– Meille kerrottiin puolen tunnin välein, että kyseessä oli tekninen ongelma, matkustajana ollut Ulrika Sten kertoi.  

Poliisin mukaan puhelimitse soitettu uhkaus koski juuri kyseistä lentoa. Poliisi ei kertonut uhkauksesta tarkempia tietoja.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat