ME-miesten Armand Duplantisin ja Karsten Warholmin kohtaaminen sadalla metrillä päättyi keskiviikkoiltana Zürichissa seipään ihmemiehen voittoon ajalla 10,37. Ruotsalaisen suusta kuultiin kilpailun jälkeen myös mielenkiintoinen toive tulevaisuuden suhteen.
Duplantisin aika oli Ruotsin tämän kauden kolmanneksi nopein sadalla metrillä. Kilpailun jälkeisessä Aftonbladetin haastattelussa Duplantis tunnusti haaveekseen juosta vielä Suomi-Ruotsi-maaottelussa.
– Unelmani on ollut jo pitkään juosta maaottelussa pikaviestin ankkurina ja rikkoa Ruotsin ennätys. Meidän on vain löydettävä oikea kokoonpano, Duplantis sanoi.
Maaottelu täyttää ensi vuonna sata vuotta ja kilpailut pidetään Tukholman Olympiastadionilla. Käytännössä heti perään käynnistyvät Tokion MM-kisat kuitenkin muodostavat ongelman.
– Sen toteuttaminen saattaa olla vaikeaa ensi vuonna, mutta kyseessä on ehdottomasti jotain, mitä haluaisin tehdä, Duplantis sanoi.
Ruotsalainen ei sulkenut myöskään pois arvokisoissa juoksemista tulevaisuudessa. Sadan metrin kilpailua edeltäneessä lehdistötilaisuudessa Duplantis piti ovea auki 60 metrillä juoksemiselle sisäratojen EM-kisoissa.
– Pidän juoksemista, joten kukapa tietää. Olen juossut hyvin 60 metrillä. EM-kisat saattaisivat olla paras mahdollisuuteni.
Duplantis oli Warholmia vastaan lopulta sen verran selkeä voittaja, että ensin mainitulla oli aikaa luoda norjalaiseen pistävä silmäys maaliviivan kynnyksellä.
– Olin hiukan hänen edellään, joten minulla oli aikaa vilkaista olkani yli ja tarkistaa, missä hän oli. Se oli ehkä hieman likainen ja tyhmä temppu. Mutta tein sen vain huvin vuoksi, Duplantis sanoi NRK:lle.
Warholm ei ottanut treenikumppaninsa eleestä itseensä.
– Se on ok. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Olisin toiminut samoin, 400 metrin aitajuoksun ME-mies totesi.