Artisti Eini pääsi viettämään itsenäisyyspäivää Linnan juhlien merkeissä. Hän kertoi MTV Uutisille kokemuksistaan Linnan juhlien jatkoilla.
Artisti Eini, 63, eli Eini Pajumäki, juhli eilen itsenäisyyspäivää Linnan juhlissa. Ensikertalainen kertoi Linnan juhlien jatkoilla MTV Uutisille kokemuksestaan. Hän kertoi muun muassa jutelleensa pitkän tovin näyttelijä Seela Sellan sekä Katri Helenan kanssa.
– Linnassa oli ahdasta, lämmintä ja siellä oli paljon tuttuja. Mieletöntä, miten moni tuli juttelemaan minulle ja sanoi kaikkia ihania asioita, jopa ihan tuntemattomatkin. Minulla on sydän täynnä, Eini kertoi.
/All Over Press
Hän kertoi, että tanssilattialla pyörähtäminen kuului hänen tavoitteisiinsa ja siihen päästiin. Linnan kuuluisan boolin hän jätti välistä.
– Kävimme pyörähtämässä tanssilattialla. Se minulla oli tavoitteena, koska olen niin monena vuonna seurannut Linnan juhlia televisiosta ja ihaillut niitä tanssihetkiä. Mieheni oli varmasti tyytyväinen siihen, että siellä ei mahtunut oikein tanssimaan, Eini naurahti.
9:06Katso videolta parhaita paloja Linnan juhlista.
Einin isä on sotaveteraani ja taistellut aikoinaan sodassa.
– Itsenäisyyspäivä on meillä kotona näyttäytynyt aina isona juhlana jo lapsuudessa. Olen niitä perinteitä jatkanut. Olemme aina olleet sisarten kanssa yhdessä, lapset ja Suomenliput ovat mukana, hyvää syötävää, ja sitten olemme katsoneet Linnan juhlia, Eini kertoi itsenäisyyspäivän muistoistaan.
Lue myös: Tätä artistinimeä Einille yritettiin aikoinaan tyrkyttää: "Tuntui hullulta"
4:55:39Katso MTV:n viisituntinen itsenäisyyspäivän erikoislähetys tästä!