80-vuotisjuhlaansa viettävä Eino Grön saapui Linnan juhliin – kertoo jatkopaikan olevan selvillä: "Se on ihan onnittelukäynti myöskin"

Karismaattinen laulajalegenda Eino Grön juhlii Linnassa ilman seuralaista.

Maanantaina 80-vuotisjuhlakiertueensa Helsingin Savoy-teatteriin päättänyt Eino Grön saapui hymyillen kättelemään presidenttiparia.

Linnan juhlat ovat Grönille jo tuttu tilaisuus, sillä hän on ollut aikaisemmin kahdesti paikalla – Tarja Halosen presidenttikaudella vuonna 2007 ja presidentti Mauno Koiviston kaudella vuonna 1992, jolloin hän juhli Marjatta-vaimonsa kanssa.

Gröniä ei nähdä Linnassa boolikulhon luona, sillä laulajalegenda on ollut omien laskelmiensa mukaan raitis kaikkiaan yli 60 vuotta.

– Monet nostavat lakkia, kun kuulevat, että olen elänyt näin pitkään alkoholista vapaata elämää. Siitä olen iloinen, että olen voinut olla monille esimerkkinä, Grön kertoi MTV Uutisille aiemmin.

Presidentinlinnaan saapunut Grön kertoi MTV Uutiset Livelle, että hänestä oli erittäin mukavaa päästä jälleen kerran juhlimaan Suomen itsenäisyyttä Presidentinlinnaan. 

Grön kertoo myös, että hänen oma juhlavuotensa on sujunut pitkälti työn merkeissä. 

– Tietysti kavereilta olen ottanut onnitteluja ja tarjonnut kavereille kierroksen. Juhlittu yhdessä ja tietysti saa olla iloinen, että kunto on ollut hyvä ja on saanut tehdä töitä niinkin paljon, kuin mä olen niitä tehnyt tässä, Grön kertoo.

Pitkän linjan muusikko odottaa Linnan juhlilta erityisesti sitä, että hän saa jälleen tavata ihmisiä useilta eri aloilta ja päästä keskustelemaan tuttujen sekä tuntemattomien kanssa. Grön vihjaa, että myös jatkopaikka on jo tiedossa. 

– Se on ihan onnittelukäynti myöskin, kollega täyttää vuosia ja olen menossa onnittelemaan häntä.

Lue myös:

    Uusimmat