Tekoa tutkitaan terroritekona.
Etelä-Venäjällä Dagestanissa asemiehet hyökkäsivät sunnuntaina synagogaan ja kirkkoihin ja tappoivat papin sekä kuusi poliisia.
Asiasta kertoivat kansallinen terrorismin vastainen komitea ja poliisi.
Hyökkäykset tehtiin Mahatshkalan ja Derbentin kaupungeissa.
Muun muassa suuronnettomuuksia tutkiva Venäjän tutkintakomitea sanoo tutkivansa tapauksia terroritekoina.
Dagestanin asukkaista suurin osa on islaminuskoisia.
– Tänä iltana Derbentin ja Mahatshkalan kaupungeissa tehtiin aseellisia hyökkäyksiä kahteen ortodoksikirkkoon, synagogaan ja poliisin tarkastuspisteeseen, sanoi kansallinen terrorismin vastainen komitea lausunnossaan uutistoimisto Ria Novostille.
Hyökkäyksissä haavoittui lisäksi 12 poliisia, kertoi Dagestanin sisäministerin Gajana Garijeva Ria Novostille.
Derbent sijaitsee noi 125 kilometriä Mahatshkalasta etelään. Mahatshkala on Dagestanin suurin kaupunkin. Kumpikin kaupunki sijaitsee Kaspianmeren rannalla.
Dagestan sijaitsee Georgian ja Azerbaidzanin rajalla.