Venäjän nimittämän kuvernöörin mukaan ainakin kaksi ihmistä on kuollut ja yli 20 loukkaantunut Ukrainan ohjusiskussa Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle.
Ukrainan laukaisemat ohjukset torjuttiin, mutta ohjusten sirpaleet aiheuttivat henkilövahinkoja Sevastopolissa, kuvernööri Mihail Razvozhajev sanoo Telegramissa.
Razvozhajevin mukaan toinen kuolleista oli 2-vuotias lapsi.
Venäläisviranomaiset raportoivat tänään sunnuntaina iskuista myös eteläisen Venäjän Belgorodin alueella. Iskussa kuoli yksi ihminen, alueen kuvernööri sanoi Telegramissa.
Venäjä on tehostanut iskujaan Koillis-Harkovassa
Venäjän lauantaina tekemässä iskussa Ukrainan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Harkovaan kuoli kaksi ihmistä, ukrainalaisviranomaiset kertoivat tänään. Lisäksi yli 50 ihmistä loukkaantui. Loukkaantuneiden joukossa oli myös lapsia.
Iskussa vaurioitui viisikerroksinen asuinrakennus.
Venäjä on tehostanut iskujaan Koillis-Harkovan alueella. Venäjä aloitti uuden maahyökkäyksen Harkovan alueelle toukokuussa.