Asiantuntija: Facebook on tuonut uusia käänteitä nettiriippuvuuteen

Moni tarvitsee kahvia aamuisin "päästäkseen hereille". Kahvi aiheuttaa riippuvuutta.Colourbox
Julkaistu 02.07.2012 13:12(Päivitetty 22.08.2012 11:20)

Mitä yhteistä on kahvilla, sokerilla ja Facebookilla? Ne kaikki voivat aiheuttaa riippuvuuden oireita. – Jotkin riippuvuudet ovat hyväksytympiä kuin toiset. Esimerkiksi kahviriippuvuus on täysin hyväksytty asia Suomessa, kertoo A-klinikkasäätiön viestintäpäällikkö Aino Majava.

Päänsärky iskee, jos aamukahvi ei ole heti heräämisen jälkeen valmiina keittiössä. Kahvitauolla jalka vispaa ja olo on levoton – pakko saada energiajuoma! Mikäli oireet kuulostavat tutulta, saatat olla koukussa kofeiiniin.

A-klinikkasäätiön viestintäpäällikkö Aino Majavan mukaan riippuvuus voi muodostua joko aineeseen tai toimintaan. Riippuvainen tavoittelee tekemisillään mielihyvää, siis henkistä tai fyysistä nautinnon tilaa.

– Mitä nopeammin mielihyvän saa, sitä nopeammin se riippuvuus kehittyy. Mielihyvähakuisuus on riippuvuuden kriteeri, samalla tavoin kuin haitat. Riippuvuuteen liittyy monentyyppisiä haittoja, esimerkiksi terveysongelmia, Majava kuvaa.

Jos kyseessä ei ole riippuvuussuhde johonkin aineeseen, puhutaan toiminnallisista riippuvuuksista.

– Esimerkiksi kahviriippuvuus on aineriippuvuus. Kahvi on riippuvuutta aiheuttava aine. Kahvi on laillinen eikä vie ketään perikatoon, mutta se on mielestäni yksi päihteistä. Joku pystyy juomaan kahvia täysin tyytyväisenä ja nukkuu hyvin yönsä, toiselle se on aiheuttaa hankaluuksia.

Kaikki riippuvuudet eivät ole tasa-arvoisia

Riippuvuuksiin liittyy usein sosiaalista paheksuntaa. Koukussa oleminen aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä, ja ihmisen kyky hallita itseään ja toimintaansa joutuu kyseenalaiseksi. Kaikki riippuvuudet eivät kuitenkaan ole tasa-arvoisia.

– Jotkin riippuvuudet ovat hyväksytympiä kuin toiset. Esimerkiksi kahviriippuvuus on täysin hyväksytty asia Suomessa. Liiallinen shoppailu ei näy ulospäin, vaikka se voi aiheuttaa isojakin ongelmia. Peliriippuvuutta puolestaan pidetään todella häpeällisenä ja sellaisena, ettei siitä kärsivällä ole itsekontrollia, Majava kuvaa.

Moni tarvitsee kahvia aamuisin "päästäkseen hereille". Kahvi aiheuttaa riippuvuutta.

Alkoholiriippuvuuteen suhtaudutaan Suomessa ristiriitaisesti, vaikka ongelma on todella yleinen ja haitat mittavia. Sokeriin tai syömiseen liittyviä riippuvuuksia pidetään itsehallinnan ongelmana.

– On vähän kyseenalaista, että voidaanko sokeririippuvuudesta puhua samalla tavalla riippuvuutena. Kyllähän siihen liittyy tiettyjä motiiveja, ja syöminen tuottaa tyydytystä. Sitten tulee morkkis, eli haittoja. Toisaalta kyse on myös tavasta: ruokaa tuputetaan kaikkialla, ihan kuten kahvinkin kohdalla, Majava pohtii.

Kahvi voi pahentaa ahdistus- ja masennusoireita

Mistä addiktion sitten tunnistaa? Majavan mukaan siitä, jos ei pysty olemaan ilman nautintoa tuottavaa ainetta.

– Suurin osa kahvinjuojista on koukussa, mutta he eivät huomaa sitä, koska he juovat koko ajan kahvia. Se, minkälaiset ja miten voimakkaat vieroitusoireet ihmiselle tulee, on hirveän yksilöllistä. Ihmiset ovat eri tavalla herkkiä ja oireet riippuvat myös niistä määristä, mitä on käytetty, Majava sanoo.

– Addiktion huomaa, jos lähtee vaikka matkalle ja tutut tottumukset muuttuvat. Sitten tuleekin yllättäen huono olo.

Kahviriippuvuus ei kuulosta kovin vaaralliselta verrattuna alkoholiin ja huumeisiin. Ongelmia voi kuitenkin syntyä elämän varrella, kun erilaisia tilanteita tulee eteen.

– Jos on raskaana, kahvi on oikeasti ongelma, koska se kaksinkertaistaa keskenmenoriskin. Siitä ei paljon puhuta, mutta asia todella on näin. Ja jos ihmisellä on ahdistusoireita tai masennusta, kahvin juominen voi pahentaa niitä. Tulee levottomuutta ja tykytyksiä, näillä asioilla on havaittu yhteys, Majava kuvailee.

Asiaa on tutkittu mielisairaaloissa lopettamalla kahvin tarjoilu. Yllättäen vaikutukset olivat selvät: potilaista tuli rauhallisempia ja he voivat paremmin.

Kofeiini voi olla haitallista lapsille.

Kahvi ja sokeri vievät unirytmin

Kofeiini voi olla erityisen haitallista lapsille ja nuorille. Riippuvuus syntyy nopeasti.

– Lapselle tai nuorelle yksi kuppi suodatinkahvia tai puolikas energiajuomatölkki päivittäin juotuna tuottaa kofeiiniriippuvuuden. Unirytmihän siinä voi mennä sekä kofeiinista että sokerista, tulee levottomuutta ja keskittymisvaikeuksia, Majava sanoo.

Energiajuomat huolestuttavat Majavaa: menekki on valtava, vaikka tölkkejä on löytynyt kaupoista vain kymmenisen vuotta. Käyttö lisääntyy koko ajan.

– Energiajuomassa tulee sekä kofeiini että iso määrä sokeria, plus vielä muita piristäviä aineita, kuten tauriinia. Käyttäjäryhmä on koko ajan nuorempaa ja juomia myös markkinoidaan nuorille, Majava kuvailee.

– Jos asiaa kysyy Panimoliitolta, sieltä todetaan, että energiajuomat on tarkoitettu aikuisille ja esimerkiksi automatkoille, että ihminen pysyy hereillä. Jos kuitenkin katsoo mainoksia, niin nehän ovat todella nuoriso-orientoituneita.

Nuorilla on koko ajan enemmän rahaa käytössään, mutta päätös energiajuomien ostamisesta voi syntyä vapaan tahdon sijaan riippuvuuden vuoksi.

– Nuorelle tulee hankala olo ja hänen täytyy käydä heti aamusta ostamassa energiajuoma ennen kouluun menoa, Majava kuvailee.

Sokeriinkin voi koukuttua.

Netti on aina läsnä

Yksi nykyihmistä koukuttavista asioista on Internet. Majava on ollut tekemisissä nettiriippuvuuden kanssa kymmenen vuoden ajan.

– Kyllä nettiriippuvuutta on nykyisin paljon enemmän. Lisäksi ihmiset tajuavat jo, mistä on kyse. He eivät ala kyseenalaistaa, että mistä sä puhut.

Majavan mukaan netti on jo osa infrastruktuuria: sitä tarvitaan palvelujen käyttämiseen ja töiden tekemiseen. Ilman Internetiä eläminen on vaikeaa, mutta netin kautta löytää myös helposti asioita, joihin jäädä koukkuun.

– Netti on aina läsnä ja sieltä saa hirveän nopeasti sen, mitä lähtee hakemaan. Eikä ole paljon sosiaalista kontrollia sille, mitä netissä tehdään.

Uusinta uutta ovat sosiaalisen median aiheuttamat riippuvuudet. Esimerkiksi Facebook on tuonut uuden käänteen nettiriippuvuuteen: nyt voi olla riippuvainen paitsi netin sisältämästä informaatiosta, myös sieltä löytyvistä läheisistä.

– Ihminen on riippuvainen läheisistään, ihmisyhteisöstä ja siitä saatavilla olevasta tiedosta, mutta vaikka Facebookin kautta näitä on tarjolla loputtomia määriä. Sitä kaikkea pitää seurata ja pysyä ajan tasalla ja saada palautetta omiin juttuihin. Tämä on sellainen tämän hetken asia.

Lisätietoa ja tukea: Paihdelinkki.fi


Kahviko vaarallista? 10 syytä, miksi sen juonti kannattaa lopettaa!

Vain yksi tölkki riittää: Näin paljon kemikaaleja saat elimistöösi juomalla Coca-Colaa


Teksti: Maria Aarnio

Kuvat: Colourbox

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle