MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä nostaa esiin useita suomalaisia mitalisuosikkeja maanantaina alkaviin EM-kisoihin
Yleisurheilun EM-kisat pyörähtävät käyntiin maanantaina. Suomalaisittain mitaliodotuksia on useammalla rintamalla.
Suurimmat mitalihaaveet kohdistuvat naisten moukarinheittoon. Krista Tervo ja Silja Kosonen ovat kisoihin lähtijöistä kaksi tällä kaudella pisimmälle heittänyttä urheilijaa.
MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä uskoo, että Kosonen ja Tervo voivat molemmat napata mitalit matkaansa Birminghamista.
– Mahdollisuudet ovat. Näillä daameilla ainoat kärsityt tappiot ovat toisilleen tänä vuonna. He inspiroituvat toistensa kovista suorituksista. Kun toinen heittää hyvin, toinen heittää paremmin, Evilä pohjustaa.
Lue myös: Suomalaisjuoksija ulos EM-kisoista: "En pysty"
Kaksikosta Kosonen on osoittanut olevansa arvokisoissa tasaisen varma suorittaja. Viime vuonna Kosonen jäi MM-kisoissa katkerasti neljänneksi, mutta tällä kertaa Kosonen haluaa lähteä kisoista mitalikaulassa.
– Super-Silja. Oli paras eurooppalainen jo Tokiossa. Ja nyt sanoi vielä ääneen tavoitteen kullasta, niin silloin siellä koneessa on kauraa lähteä niitä (puheita) lunastamaan, Evilä toteaa.
Tervon osalta EM-valmistautuminen on ollut vaikeampi, sillä hän on kamppaillut viime viikot selkävaivojen kanssa. Tervo ei ole suostunut avaamaan vaivojaan sen tarkemmin, mutta ne pitivät kuitenkin SE-naisen sivussa Kalevan kisoista.
Arvokisoissa Tervo ei ole aina onnistunut. Uransa aikana hän on jäänyt karsintaan peräti kolmissa arvokisoissa. Evilä korostaa karsintakisan merkitystä myös tänä vuonna.
– Edellisistä kisaheitoista on aika pitkä aika. Karsinta tulee olemaan hänen kohtalonpaikkansa. Siinä vaiheessa, kun hän astuu rinkiin numerolapun kanssa, hän odottaa itseltään vain ja ainoastaan mitalia, Evilä painottaa.
Moukarikaksikon lisäksi Suomen suurimpien mitaliehdokkaiden joukkoon lukeutuvat Wilma Heltelä ja Alisa Vainio.
– Mikä paistaa heistä? Onnellisuus. Siellä on ulkourheilulliset asiat kunnossa ja sellainen pakko menestyä on pois, mikä vapauttaa hirmuisesti energiaa, Evilä avaa.
– Wilma tunnetaan erittäin kovana arvokisahyppääjänä. Hän hallitsee pitkät hyppyvälit. Tällä kaudellakin hyppy on kulkenut kisassa kuin kisassa ja kelissä kuin kelissä.
– Alisa oli Tokiossa paras eurooppalainen. Hän on osoittanut, että Jarmo Viskarin valmennuksessa, oli reitti tai olosuhteet mitkä tahansa, kisataktiikan luominen ja sen noudattaminen ovat aivan eliittitasoa. Heilläkin mitalit ovat omissa käsissä.
Keillä muilla suomalaisilla on mahdollisuudet taistella EM-mitaleista? Katso Tommi Evilän analyysi pääkuvan videolta.

