Assangen asianajaja hyväksyy kuulustelun Lontoossa

Assange
Julian Assange on asunut yli kaksi vuotta Ecuadorin Lontoon-lähetystössä.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 13.03.2015 12:12

MTV UUTISET - stt - afp

Ruotsalaissyyttäjä on kysynyt Wikileaksin perustajalta Julian Assangelta lupaa kuulustella häntä Lontoossa. Assangen asianajaja hyväksyy kuulustelun Lontoossa.

Assange on asunut yli kaksi vuotta Ecuadorin Lontoon-lähetystössä.

Ruotsi on antanut Assangesta kansainvälisen pidätysmääräyksen seksuaalirikosepäilyjen vuoksi. Britannia on sanonut pidättävänsä ja luovuttavansa Assangen Ruotsiin, jos hän poistuu lähetystöstä.

Syyttäjän mukaan Assangen pitää kuitenkin osallistua varsinaiseen oikeudenkäyntiin Ruotsissa. Assange pelkää Ruotsin luovuttavan hänet Yhdysvaltoihin, jossa häntä odottaa oikeudenkäynti Wikileaksin vuotamista salaisista dokumenteista.   

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat