Asukkaat ja koirat pelastautuivat täpärästi mökkipalosta Mikkelissä

Hirsirakennus tuhoutui täysin tulipalossa Mikkelin Haukivuoressa.

Mikkelissä paloi 80 neliöinen hirsirakenteinen kesäasunto, tiedottaa Etelä-Savon pelastuslaitos.

Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Mikkelin Haukivuorelle sunnuntaina kello 06.16. Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle 80 neliöinen rakennus oli täyden palon vaiheessa.

Rakennuksen kaksi asukasta olivat heränneet voimakkaisiin palon ääniin ja pelastautuneet ulos rakennuksesta kahden koiransa kanssa.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Eero Aho kertoo MTV Uutisille, että kohteessa on jälkisammutustyöt käynnissä. Ahon mukaan hirsirakennus tuhoutui palossa täysin. Palon syttymissyytä selvitetään yhdessä poliisin kanssa.

– Joitain hirsiä jää varmaankin osittain pystyyn, mutta kyllä ne purkuun menevät, kun ovat hiiltyneet pahasti. Tuhoutuu käyttökelvottomaksi, hän toteaa.

Hänen mukaansa oli onni, että asukkaat ja lemmikit pääsivät ulos rakennuksesta, sillä he joutuivat käyttämään vaihtoehtoista pelastautumistietä.

– Läheltä piti kylläkin. Onneksi oli varapoistumistie käytössä, sillä suurin palo oli terassilla ja he eivät päässeet käyttämään rakennuksen pääsisäänkäyntiä.

Aho kertoo, että asukkaiden kaikki irtaimisto, kuten matkapuhelimet jäivät palavaan rakennukseen ja he lähtivät tekemään hälytyksen lähimpään naapuriin muutaman sadan metrin päähän.

– Juuri sen verran oli matkaa, etteivät ihan juosten kuitenkaan menneet vaan menivät pihalla olleella mönkijällä.

Ahon mukaan rakennuksen sammutustyöt kestävät vielä muutamia tunteja.

– Uskon, että puoleenpäivään mennessä saamme sammutetuksi kaiken.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat