Audi-pomo myöntää, että heidän autonsa näyttävät kaikki samanlaisilta – ja asiaan ollaan puuttumassa

audi
Mikä on valkoisen Audin malli? Entä punaisen? Aivan.Audi AG
Julkaistu 03.01.2018 11:41

MTV LIFESTYLE

Joku on joskus saattanut sanoa, että kaikki Audit näyttävät enemmän tai vähemmän samalta. Nyt Audi on tunnustanut tämän itsekin, mutta kertoo samalla myös syyn siihen ja lupailee radikaalia muutosta. 

Audin toimitusjohtaja Rupert Stadler paljasti Autocar-julkaisun haastattelussa, että valmistajan autot tulevat tulevaisuudessa erottumaan toisistaan yhä vahvemmin.

Audin aiemman muotoilufilosofian mukaan kaikkien mallien tuli olla jossain määrin samasta puusta veistettyjä. Tähän oli Stadlerin mukaan syynä ennen kaikkea erottautuminen uusilla markkinoilla, kuten Kiinassa.

– Nykyisin me olemme jo hyvin tunnettuja Kiinassa, joten voimme ryhtyä muuttamaan filosofiaamme ja antaa jokaiselle autolle omanlaisensa ulkonäön, Stadler sanoi.

Samoilla linjoilla oli myös muotoilujohtaja Marc Lichte, jonka mukaan juuri nyt on oikea hetki suuremmille muutoksille. 

– Koska automme ovat tuotannossa aina vähintään kuusi vuotta, uskon, että jokaisen mallin omanlainen ulkonäkö auttaa pitämään ne kiinnostavina sen koko kuuden vuoden ajan.

Lichten mukaan autojen sähköistyminen tulee vaikuttamaan suuresti niiden muotoiluun. Koska sähkömoottorit vievät polttomoottoreita vähemmän tilaa, on suunnittelijoilla mahdollisuus olla aiempaa luovempia.

Lähde: Autocar

***

1:33img

Tuoreimmat aiheesta

Audi