Brasiliassa on kuollut ainakin yhdeksän ihmistä auditorion romahdettua tiistaina osittain kesken vaalikampanjatilaisuuden, kertovat paikalliset viranomaiset. Lisäksi ainakin 31 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.
Onnettomuus tapahtui Sao Paulon osavaltiossa, kun maan kongressiin ja osavaltion päätäntäelimeen hakevat ehdokkaat olivat olleet vierailulla paikallisessa rahtikonttiyrityksessä.
Ainakin kahden vaaleissa ehdolla olevan kerrotaan saaneen vammoja romahduksessa.
Kaikkiaan tilaisuuteen osallistui viranomaisten mukaan 64 ihmistä.
Pelastusviranomaisten verkossa julkaisemissa kuvissa näkyy, kuinka pelastajat käyvät läpi muun muassa romahduksen runteleman lavan jäänteitä.
Brasiliassa on määrä järjestää yleisvaalit lokakuun alussa. Vaaleissa äänestetään myös uudesta presidentistä.