Australiassa tapettiin satoja nälkää näkeviä koaloita

h_51738908
Tarongan eläintarhan julkaisema kuva havainnollistaa, kuinka koalat tervehtivät toisiaan nenäkkäin. Syynä kyseiselle tavalle on koaloiden kehno näkö ja sen tarkoitus on selvittää, millä aikeilla toinen koala on liikkeellä.EPA
Julkaistu 04.03.2015 05:16

MTV UUTISET - STT - AFP

Australiassa viranomaiset ovat tappaneet lähes 700 koalaa, koska ne olivat huonossa kunnossa ruuan puutteen vuoksi.

Australian ympäristöministerin mukaan koalat täytyi tappaa, koska ne eivät enää kyenneet löytämään ruokaa. Eläimiä ei haluttu siirtää muualle, koska se olisi voinut aiheuttaa niille vielä suurempaa kärsimystä.

Eläinlääkärit tappoivat koalat Kaakkois-Australiassa lähellä maan tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvaa Great Ocean Roadia. Viranomaisten mukaan koaloja saatetaan joutua tappamaan vielä lisää, koska koalakanta on kasvanut alueella nopeasti.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat