Kymmeniä koaloita jouduttiin lopettamaan laittoman hakkuun takia Australiassa – syyllisiä odottaa mojovat sakot

AOP australia tulipalot, koala
Koalat ovat kärsineet myös Australiaa piinanneiden metsäpalojen takia.AAP IMAGE
Julkaistu 03.02.2020 08:23

MTV UUTISET – STT

Satoja koaloita on kuollut tai loukkaantunut laittomissa hakkuissa Victorian osavaltiossa Australiassa. Viranomaiset ilmoittivat maanantaina aloittavansa asiasta tutkinnan.

Kymmeniä koaloita jouduttiin lopettamaan ja noin 80 vietiin hoidettavaksi.

Koaloiden ahdinko johtui siitä, että niiden elinalueena toiminut talousmetsä kaadettiin joulukuussa lähellä Portlandin kaupunkia osavaltion länsiosassa. Eukalyptusmetsän puita oli ilmeisesti kaadettu lainvastaisesti koaloineen päivineen. Luonnonsuojelujärjestö Friends of the Earthin mukaan tapahtunut tuli ilmi, kun alueen asukkaat näkivät kuolleista koaloista tehtyjä kasoja.

Victorian ympäristöministeriö kertoi tutkivansa tapausta ja toimivansa syyllisten rankaisemiseksi.

Australian metsäteollisuuden etujärjestö kertoi metsäyhtiön suorittaneen alueella marraskuussa asianmukaista metsänhoitoa marraskuussa. Järjestön mukaan mikään metsäyhtiö ei kuitenkaan ole vastuussa joulukuun hakkuista.

Syyllisiä saattavat odottaa mojovat sakot, sillä Australiassa on tiukat lait paikallisen eläimistön suojelemiseksi.

Koaloiden tilanne maassa on saanut erityistä huomiota viime kuukausina, sillä Australian poikkeuksellisen rajut maastopalot ovat tuhonneet suuret määrät koaloiden elinalueita ja tuhansien koaloiden uskotaan kuolleen. Koalapopulaatiot ovat joillain alueilla vaarassa kadota kokonaan.

Lue myös: Jemina, Miila ja Krista löysivät tavan auttaa hengenhädässä olevia koaloja – adoptioilla hurja suosio: "Ne on ne pienet teot”

Tiedätkö, miltä koala kuulostaa? Totuus kauhistuttaa ihmisiä: "Aidosti toivon, etten olisi kuullut sitä"

Tuoreimmat aiheesta

Australia