Auto ajoi terassia päin Pariisissa – yksi kuollut ja useita loukkaantunut

AFP:n poliisilähteen mukaan yksi ihminen on kuollut ja yhteensä kuusi ihmistä loukkaantunut.

Auto ajoi terassia päin keskiviikkoiltana noin puoli kahdeksalta paikallista aikaa kaupungin 20. kaupunginosassa.

Poliisilähteen mukaan yksi ihminen kuoli tilanteessa ja yhteensä kuusi henkilöä on joutunut, joista kolme on kriittisessä tilassa.

Reutersin mukaan auton kyydissä ollut matkustaja pidätettiin ja henkilö sai positiivisen tuloksen huume- ja alkoholitestistä.

Mahdollisesta motiivista törmäykselle ei ole tietoa.

Kuljettaja pakeni paikalta

Törmäys tapahtui Le Ramus -kahvilan terassilla kaupungin 20. kaupunginosassa Avenue du Père Lachaise -nimisellä kadulla.

Terassi sijaitsee maailmankuulun Père Lachaisen hautausmaan lähellä.

AFP:lle puhuneen lähteen mukaan kuljettaja pakeni paikalta ja tämän kyydissä ollut henkilö otettiin kiinni. 

AFP:n toimittaja kertoo, että terassin lähellä parveili tapauksen johdosta runsaasti poliiseja. 

Väärään suuntaan yksisuuntaista katua

Parinsadan metrin päässä tapahtumapaikalta sijaitsevan kahvilan tarjoilija kertoi nähneensä auton ohittavan hurjalla nopeudella ja kuulleensa sitten kovaa ääntä.

Tarjoilijan mukaan auto ajoi väärään suuntaan yksisuuntaista katua.

–  Tämä on rauhallinen katu, täällä ei koskaan tapahdu mitään, tarjoilija sanoi AFP:lle.

Tarjoilijan mukaan poliisit tulivat paikalle hyvin nopeasti. Hän kertoi nähneensä kahden naisen yrittävän hoitaa uhreja.

Lue myös:

    Uusimmat