Autoilija pakeni poliisia Porista Pirkanmaalle, jäi kiinni tunnin maastoetsintöjen jälkeen

Autoilija on paennut poliisia kymmeniä kilometrejä, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotteessaan.

Porista lähtenyt kovavauhtinen seurantatilanne eteni poliisin tiedotteen mukaan kymmeniä kilometrejä aina Pirkanmaalle saakka.

Poliisin partio pyrki poliisin pysäyttämään alun perin henkilöautoilijan Porissa.

– Kuljettaja päätti kuitenkin paeta suurta nopeutta käyttäen ja muuta liikennettä vakavasti vaarantaen VT11:tä pitkin kohti Tamperetta, poliisi kertoo.

Tehtävään liittyi useita Lounais-Suomen ja Sisä-Suomen poliisin partioita.

Pakenija ajoi lopulta poliisin Hämeenkyrön ja Nokian rajalle asettaman piikkimaton yli. Tämän jälkeen hän jatkoi pakoaan jalan metsään.

Tunnin maastoetsinnät

Poliisi otti kuljettajan lopulta kiinni noin tunnin mittaisten maastoetsintöjen jälkeen.

Ajo-oikeudettoman 26- vuotiaan miehen epäillään ajaneen huumeiden vaikutuksen alaisena.

Epäilty toimitettiin päihdekokeiden jälkeen kiinniotettuna poliisivankilaan epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja muista asiaan liittyvistä rikoksista. 

Lue myös:

    Uusimmat