Uhriksi joutunut autoilija sai teräaseen iskusta vamman käteensä.
Varkaudessa tapahtui tiistaina iltapäivällä poikkeuksellinen väkivallan teko, kertoo Itä-Suomen poliisi.
Poliisin mukaan tuntematon henkilö oli seurannut toista autoilijaa kotipihaan asti ja puukottanut tätä hänen noustessaan autosta.
Uhri oli ajanut tiistaina noin kello kahden aikaan omalla autollaan Taipaleesta kotiinsa, Huruslahdenrantaan, jossa puukotus oli tapahtunut.
Taipaleesta lähtiessään uhri oli ajanut risteyksessä toisen auton eteen. Väistämään joutunut autoilija oli suivaantunut tilanteesta ja lähtenyt seuraamaan uhrin autoa kaupungin läpi Huruslahdenrantaan.
Kun uhri oli saapunut kotipihaansa, oli seuraaja mennyt auton luokse ja lyönyt puukolla autosta nousevaa asianomistajaa.
Uhri sai teräaseesta vamman käteensä. Lyönnin jälkeen tekijä poistui paikalta.
Poliisi epäilee teosta vuonna 1996 vuonna syntynyttä miestä, joka on otettu kiinni. Poliisin mukaan tekijän henkilöllisyys on selvinnyt tutkinnassa.