Kuvat paljastavat Varkaudessa sijaitsevan asunnon tuhon laajuuden.
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut vuonna 2001 syntyneen naisen Varkaudessa sijaitsevan asunnon täydellisestä tuhoamisesta.
Nainen aiheutti vuokraamaansa asuntoon tulvan tukkimalla kylpyammeen, lattiakaivon ja wc-istuimen ja laskemalle vettä kylpyhuoneeseen usean päivän ajan.
Tulvan vuoksi koko huoneiston betonilattia piti piikata vähintään 100 mm syvyydeltä, valaa uudelleen ja kuivata. Vesi aiheutti vahinkoja myös taloyhtiön rakenteissa.
Kaikkiaan vahinkoa aiheutui noin 27 000 euron edestä.
Poliisin esitutkinnassa nainen oli varsin niukkasanainen. Hän kertoi poliisille, ettei ollut huomannut hanan jääneen auki samalla, kun viemäri oli tukossa.
– Kerroit partiolle jättäneesi hanan auki, sen olleen auki useamman päivän, huomanneesi ammeen täyttyvän pikkuhiljaa ja olleesi asunnossa kylpyhuoneen tulviessa. Miten kommentoit?
– Ei kommentoitavaa?
– Miksi et sulkenut hanaa, jos kylpyamme tulvi?
– En tiedä. Huomasin sen liian myöhään.
– Tapahtuneen seurauksena asuntoon ja taloyhtiöön on syntynyt mittavat vahingot. Miten kommentoit?
– En kommentoi.
Nainen kuitenkin myönsi syyllistyneensä rikokseen.
Käräjäoikeus tuomitsi hänet 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Samassa yhteydessä nainen sai tuomion myös laittomasta uhkauksesta.
Tuomio on lainvoimainen.