Hangossa rannoilta löytynyt valkoinen rae on alustavan tutkimuksen perusteella lievästi haitallista, kertoi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos tiistaina. Aineesta ei kuitenkaan ole välitöntä vaaraa ihmisille.
Pelastuslaitoksen mukaan aineen alkuperää selvitetään. Aineen koostumusta ei vielä tiistai-iltapäivänä ollut saatu varmistettua laboratoriosta.
Lue myös: Valkoisen aineen mysteeri laajenee Hangossa: Löytöjä yli 20 kilometrin matkalta
Pelastuslaitos kertoo myös, että aineen keräystoiminnan aloittamista on suunniteltu yhdessä Hangon kaupungin ja ympäristöjärjestö WWF:n kanssa. Keräys olisi tarkoitus aloittaa torstaina ja jatkaa sitä ainakin sunnuntaihin saakka. Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua WWF:n verkkosivuilla.
Valkoisia rakeita on löytynyt rannoilta Hangon keskustan ja Tvärminnen välillä. Rakeita on nähty myös Tulliniemen suunnalla. Pelastuslaitos suosittelee liikkumisen välttämistä alueilla, joilla rakeita on nähty.
Pelastuslaitos kertoi saaneensa ilmoituksen tuntemattomasta aineesta sunnuntaina iltapäivällä.