Hangon kalakuolemat kummastuttivat tammikuun lopulla. Nyt syy kalojen menehtymiselle näyttää selvinneen.
Hangon kalakuolemien syynä näyttää olleen hapenpuute, kerrotaan kaupungin verkkosivuilla 28. helmikuuta julkaistussa tiedotteessa. Näin on päätelty ulkoisten merkkien perusteella.
Hapenpuute saattoi johtua troolauksesta, mutta muitakaan syitä ei ole voitu sulkea pois.
Hangon Regattanrannalta otettiin näyte kuolleista kilohaileista 29. tammikuuta 2025 sen jälkeen, kun suuri määriä kuolleita kaloja oli ajautunut rantaan.
Ruokavirasto tutki näytteet ja niiden perusteella kalat eivät kärsineet merkittävistä taudeista. Vaikuttaa siltä, että ne ovat olleet kuolleita jo jonkin aikaa ennen rannalle huuhtoutumista.
Jo tammikuun lopulla kerrottiin, että kalojen joukkokuolema liittyi todennäköisesti kalastustrooliin. Ruokavirasto alkoi selvittää kalakuolemien syytä kalojen terveyden osalta.
Uusista tiedoista kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Lue myös: Hangon kalakuolemat aiheuttivat alueella täysin poikkeuksellisen ilmiön – katso kuvat
Oudot sattumukset Hangon edustalla
Hangon edustalla tapahtui tammikuun lopussa kaksi erikoista tapausta. Ensin rannalta löytyi kummallisia valkeita rakeita, ja vähän ajan päästä rantaan ajautui satoja kiloja kuolleita kaloja. Kalat olivat valtaosin kilohaileja ja silakoita.
Valkoiset rakeet olivat todennäköisesti peräisin Nesteen merikuljetusaluksen pesuvedestä. Kalat olivat taas päässeet karkaamaan luultavasti liian täyteen pakkautuneesta tai revenneestä troolista.
Kalaröykkiöt aiheuttivat kolmannenkin oudon ilmiön, kun Hankoniemelle kerääntyi niiden houkuttelemana tuhatmäärin lokkeja.