Yhdysvaltalainen ex-astronautti John Young on kuollut 87-vuotiaana.
CNN kertoo, että Young menehtyi keuhkokuumeseen.
Young oli yksi Nasan kokeneimmista lentäjistä. Hän teki peräti kuusi lentoa avaruuteen ja hän pääsi kävelemään kuun pinnalle.
Hän oli mukana Gemini 3 -lennolla vuonna 1965. Mediatietojen mukaan Young salakuljetti lennolle kerrosvoileivän ja pelästytti samalla Nasan henkilöstön. Nasaa huolestutti leivästä irtoavat muruset.
Young kiersi kuun Apollo 10 -lennolla ja käveli kuun pinnalla Apollo 16 -lennolla vuonna 1972.
Hän oli myös komentamassa ensimmäistä avaruussukkulalentoa vuonna 1981. Young kertoi hämmästelleensä, kun sukkula ei roihahtanut liekkeihin sen saapuessa takaisin ilmakehään.