Avustustyöntekijöiden surmista syytetylle kuolemantuomio? Suomi vastustaa

Afganistan
Afganistanissa surmansa saaneet avustustyöntekijät tuotiin kotimaahan tiistaina 5. elokuuta 2014.Handout
Julkaistu 19.01.2015 16:53

MTV UUTISET

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan Afganistanissa työskennelleiden suomalaisten avustustyöntekijöiden surmasta syytetty henkilö on tuomittu kuolemaan. Afganistanin viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoa.

Suomen ulkoministeriö on ilmoittanut vastustavansa kuolemanrangaistusta aina ja kaikissa olosuhteissa.

– Suomi kuten koko Euroopan unioni vastustaa kuolemanrangaistusta aina ja kaikissa olosuhteissa. Kanta ei ole riippuvainen tuomion langettavasta valtiosta taikka tuomitun kansalaisuudesta, kertoo ministeriö tiedotteessaan.

Ulkoministeriön mukaan kuolemanrangaistus on julma, epäinhimillinen ja peruuttamaton rangaistus. Väärä tuomio voi johtaa peruuttamattomaan ihmishengen menetykseen.

Ministeriö toteaa, että kuolemantuomio loukkaa oikeutta elämään ja on kiellettyä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen toisen valinnaisen pöytäkirjan nojalla. EU:n perusoikeuskirjan 2 artiklan mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan eikä teloittaa.

Ulkoministeriö pitää suomalaisten avustustyöntekijöiden surmia erittäin tuomittavina. Ministeriö on tänään ollut yhteydessä surmattujen suomalaisten avustustyöntekijöiden omaisiin.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa