Bachelor Suomi -ohjelmassa yhteen jääneet Sami ja Nea paljastavat MTV Uutisten haastattelussa, mikä heidän suhteen tila on nyt. Näin arjen haasteet ovat vaikuttaneet Kreetan auringon alla puoli vuotta sitten alkaneeseen suhteeseen.
Bachelor Suomi -ohjelman finaalijakso nähtiin MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa tiistai-iltana, 25.4. Jaksossa Bachelor-Sami antoi viimeisen ruusunsa Nealle. Puoli vuotta kuvausten päättymisen jälkeen helsinkiläinen Sami tapailee yhä Bachelor-finaalissa valitsemaansa Neaa.
MTV Uutiset vieraili kaksikon luona Nean kotona Helsingissä.
– Tässä sitä istutaan vierekkäin, joten se varmasti kertoo, että ihan hyvin on kevät mennyt, Sami kuvailee.
Melko lähellä toisiaan asuva kaksikko on viettänyt talvella aikaa lähinnä toistensa luona elokuvailtojen ja ruuanlaiton parissa, sillä he eivät ole voineet liikkua puoleen vuoteen lainkaan yhdessä julkisilla paikoilla. Tosin Nea kertoo, että heidän on ollut helppo luikkia toistensa luokse pimeinä talvi-iltoina.
– Meidän on ollut helppoa viettää niin sanotusti salattua elämää, ja olemme saaneet rauhassa tutustua, Nea kertoo.
Nyt he aikovat jatkaa toisiinsa tutustumista ulkomaailmassa.
Kaksikko kutsuu MTV Uutisten videohaastattelussa suhteensa tilaa edelleen tapailuvaiheeksi, sillä he toteavat, etteivät ole päässeet riittävästi tutustumaan toisiinsa salailusta johtuen.
Sekä Nea että Sami kertoivat ohjelmassa, etteivät ole koskaan olleet rakastuneita. Nea myöntää, että hänen tunteensa Samia kohtaan ovat kuitenkin nykyään vahvoja.
– En vielä sanoisi, että olen rakastunut, mutta olen lähellä sitä, Nea sanoo Samia katsellen.
– No ei tässä vaiheessa vielä voi puhua mistään rakkaudesta. Tässä sitä selvitellään ja katsotaan, mihin homma etenee, Sami puolestaan toteaa ja jatkaa:
– Tässä sitä nyt vielä ainakin tapaillaan.
Nea kertoo ihastuneensa Samissa ensin tämän silmiin ja halaukseen, sitten Samin seurassa kokemaansa turvallisuuden tunteeseen.
Samia puolestaan viehättivät Nean aitous, kommunikointitaidot, suorasanaisuus ja tunteiden näyttäminen.
Nea kertoo, että he tasapainottavat toisiaan sopivalla tavalla.
– Sami on tosi rauhallinen, ja hän rauhoittaa minua, kun olen niin temperamenttinen. Tosin Sami taas stressaa pienistä asioista ja sitten minä sanon, että kaikki on tosi hyvin.
Yllätyksiäkin on arjessa ehtinyt jo tulla. Samin yrittäjäarki on hyvin erilaista kuin myymäläpäällikkönä työskentelevän Nean. Se on aiheuttanut suhteelle haasteita.
– Samilla on aivan toisenlainen vuorokausirytmi kuin minulla. Herään aamulla töihin, ja kun tulen kotiin kahden jälkeen, niin siinä kohtaa Sami vasta herää. Se on ollut pieni sokki, Nea myöntää.
3:22
Valinta tuli Nealle yllätyksenä
Nea sanoo olevansa edelleen paljon tekemisissä monen Bachelor-talossa olleen naisen kanssa, mukaan lukien Emman, joka oli Samin toinen valinta finaaliin ja jonka kanssa Sami kävi niin ikään monia tunteellisia keskusteluja ja vietti intiimejä hetkiä.
– Emma on tosi onnellinen meidän puolesta, Nea kertoo.
Sami myöntää, että valintahetki finaalissa oli haastava. Lopullinen päätös syntyi viimeisillä unelmatreffeillä.
– Olihan se valintatilanne tosi vaikea. Olemme Emman kanssa ihan hyvissä väleissä, Sami sanoo.
Nea yllättyi kuvauksissa siitä, miten hänelle lopulta kävi.
– En itsekään uskonut, että tulen sieltä miehen kanssa takaisin. Ajattelin, että lähden sieltä kolmen ensimmäisen ruususeremonian aikana takaisin. Ajattelin, että olen vähän tylsä, mutta en näemmä ollutkaan, Nea naurahtaa.
Neaa on harmittanut se, että kaikki kuvausten aikaiset tapahtumat eivät ole mahtuneet mukaan ohjelmaan.
– Minun ja Samin muutamat tosi hyvät keskustelut on jätetty kokonaan näyttämättä. Siellä tapahtuu paljon asioita, mitä ei välttämättä näytetä. Ihmiset ovat sitten ihmetelleet, miksi olen ollut heti niin ihastunut Samiin, Nea harmittelee.
– Ihmiset voisivat olla vähän ymmärtäväisempiä. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, ja kaikki eivät ole aina sitä, miltä ne näyttävät telkkarissa.
Katso yllä olevalta videolta Nean ja Samin tuore yhteishaastattelu, jossa he kertovat suhteensa nykytilasta.