Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa eronneet Aleksi ja Riia kertovat MTV Uutisten tuoreessa haastattelussa, miten heillä menee nyt ja ovatko he kenties löytäneet jo uuden rakkauden.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman Mitä heille kuuluu nyt -päätösjaksossa selvisi, että Pauliina ja Matti ovat edelleen yhdessä ja ohjelmassa eronneet Julia ja Waltteri sekä Riia ja Aleksi ovat edelleen sinkkuja.
Päätösjakso kuvattiin jo alkusyksystä, ja MTV Uutiset haastatteli parit tuoreeltaan joulukuussa.
Riia ja Aleksi kertovat olevansa edelleen sinkkuja, eikä kiinnostusta uuteen suhteeseen ole ollut vielä kummallakaan.
Aleksi kertoo MTV Uutisten videohaastattelussa, että ero Riiasta otti koville niin koville, ettei hän ole vielä osannut ajatella uutta suhdetta. Riia oli ohjelmassa se, joka teki lopullisen eropäätöksen.
– Olen ottanut rauhallisesti syksyn ja talven. En ole käynyt treffeillä. On sellainen fiilis, että antaa nyt omien ajatusten tasoittua ja miettiä, milloin tulee sellainen fiilis, että haluaa taas tutustua toisiin ihmisiin, Aleksi sanoo.
Hän avautuu myös kipeistä tuntemuksistaan, jotka ero nosti pintaan.
– Huomasin silloin, kun ohjelma päättyi, että minulla oli jopa jotain sellaista katkeruutta, Aleksi sanoo.
– Olin niin paljon ladannut (suhteeseen) odotuksia ja olin niin 110-prosenttisesti mukana. Sitten siitä omasta tunnemaailmasta jotenkin tipahti.
Katkeruuden kokemukset alkoivat vaikuttaa myös kaksikon väleihin, jotka olivat olleet erosta huolimatta lämpimät.
– Se alkoi vaikuttaa myös meidän viestittelyyn. Alettiin sillä tavalla tehdä vielä enemmän eroa, Aleksi avautuu.
"Välitän todella paljon Riiasta"
Tilanne muuttui, kun Aleksi huomasi oman käytöksensä ja sen vaikutukset hänen ja Riian väleihin.
– Hoksasin, etten halua yhtään tällaista, ja kun kuitenkin välitän todella paljon Riiasta ja haluan, että olemme jatkossakin todella hyviä ystäviä, Aleksi sanoo.
– Halusin tehdä itseni kanssa töitä ja käsitellä omaa mielialaa ja tunteita. Nyt meillä on hyvät välit, pystymme juttelemaan ja kyselemään kuulumisia.
Lue lisää: Ensitreffit alttarilla -Riia ja Aleksi paljastavat MTV Uutisille todellisen syyn yllätyseroonsa – tämä ratkaisi kaiken
Riia jatkaa kertomalla, että kaksikko on ollut jonkin verran yhteyksissä, mutta vähitellen yhteydenpito on hieman hiipunut.
– Kyllä meillä on edelleen helppo kommunikoida, ja edelleen välit ovat pysyneet ihan samanlaisina kuin silloin aiemminkin, Riia sanoo.
Riia kertoo olevansa edelleen niin ikään sinkku, eikä hänkään ole etsinyt uutta suhdetta kesällä päättyneiden Ensitreffit alttarilla -kuvausten jälkeen.
– Ihan hyvää kuuluu, sellaista omaa arkea. Tinderiäkään en ole ladannut puhelimeen. Saa nähdä, milloin sen uskaltaa ladata, Riia hymähtää.
Lue lisää: Ensitreffit-Riia kertoo tienneensä jo suhteen alkuvaiheessa, että hän eroaa Aleksista – "Se oli aika selkeä ratkaisu"
Aleksi on keskittynyt eron jälkeen niin ikään arjen rutiineihin, töihin, opintoihin ja musiikkikeikkoihin.
– On ollut kiireinen syksy ja arki on rauhoittanut tätä omaa tilannetta. Olen ollut vain yksin ja saanut kasattua taas vähän ajatuksia.
Aleksi kertoo työstäneensä paljon sitä, ettei alkanut syyllistää lopputuloksesta ja pariskunnan erosta itseään.
– Tajusin, ettei tämä ole minun vikani ja että elämä jatkuu.
Käsitys unelmakumppanista muuttui
Aleksi kertoo, että hänen käsityksensä hyvästä kumppanista meni myös ohjelman aikana täysin uusiksi.
Aiemmin pinnallisemmista asioista deittaillessa kiinnostunut mies on nykyään kiinnostuneempi toisen arvomaailmasta.
– Ennen painotin eri asioita. Yhtään en ollut aiemmin ajatellut arvopohjaa tai sitä, mitä me haluamme tulevaisuudelta.
Lue lisää: Aleksin ja Riian suhteesta selvisi yksityiskohtia Ensitreffit-eron jälkeen – Töllötuomarit ärsyyntyivät: "Meitä on huijattu"
Esimerkiksi välimatka ei olisi Aleksin mukaan jatkossakaan este, jos muut asiat ovat kunnossa.
– Jos suhteessa on oikeasti sitä tahtotilaa ja tunteita, niin niillä pääsee jo aika pitkälle.
Riia sanoo, että hän toivoo tulevalta kumppaniltaan sitä, että tämä laittaisi hänelle välillä myös vähän ”kampoihin”.
– Aleksi ei ehkä laittanut tarpeeksi minulle kampoihin, Riia sanoo ja katsoo Aleksi hymyillen.
– Joo, se oma miellyttämisenhalu oli aluksi aika suuri tekijä, jonka hoksasin. Että okei, tämä ei nyt toimikaan, että nyt täytyy alkaa muuttaa käytöstä, Aleksi myöntää.
– Se on aiemmin ollut itselleni selkeä toimintatapa ihan missä tahansa elämäntilanteessa. Sen opin, että miellyttäminen ei ole aina se oikea keino lähestyä.
Aleksi toteaa, että koko prosessi ja ohjelman kuvaukset olivat kaiken kaikkian hyvin raskaita niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta siitä huolimatta palkitsevia.
Riian mielipide ohjelmaan lähtemisestä taas on vaihtunut syksyn aikana täysin.
Kaksikko kertoo videohaastattelussa myös, millaisia paineita ohjelma toi, jäikö jokin asia harmittamaan ja millaista palautetta he ovat ohjelmasta saaneet. Aleksi paljastaa myös, millaisia yhteisiä suunnitelmia kauden miesosallistujilla on.