Williams-kuski Rubens Barrichello kertoo, että Mercedes GP -tallin Michael Schumacher ei pyytänyt häneltä missään vaiheessa henkilökohtaisesti anteeksi Unkarin GP:n vaarallista liikettään.
Schumacher esteli häikäilemättömästi Barrichellon ohitusyritystä Unkarissa, josta kisatuomaristo lätkäisi Mersu-kuskille kymmenen ruudun lähtöruuturangaistuksen elokuun lopussa ajettavaan Belgian kisaan.
Seitsenkertainen maailmanmestari pyysi myöhemmin tekoaan anteeksi verkkosivuillaan, mutta brassikuskin mukaan henkilökohtaista yhteydenottoa ei Schumin taholta koskaan kuulunut.
- En saanut häneltä puhelinsoittoa. En kadu mitään, mutta nyt on aika mennä eteenpäin. Minulla on omat mielipiteeni asiasta, mutta pysyn hiljaa. Yhteiset vuotemme Ferrarilla eivät saa aiheuttaa vihamielisyyksiä radalla, koska voimme satuttaa toisiamme, kommentoi Barrichello brasilialaismedialle.
Barrichellon mukaan välit Schumacherin kanssa pysyvät jatkossakin viileinä. Kaunaa brassikuski ei ex-tallitoveriaan kohtaan halua kuitenkaan kantaa.
- Kunnioitan suuresti hänen mestaruuksiaan, mutta minulla ei ole mitään suurta halua saada häntä ystäväkseni. Elämässä on kyse kunnioituksesta muita kohtaan ja anteeksiannosta, kertoi Barrichello uutistoimisto Agencia Estadolle.
(MTV3)