Christian Bale on ammattilainen ruumiinrakenteensa muuntelemisessa.
Batman Begins -elokuvasta tuttu Christian Bale joutui lihottamaan itseään 18 kiloa tulevaan American Hustle -elokuvaansa, jenkki- ja brittimediat kertovat.
Hän joutui myös ajelemaan osan hiuksistaan päälaelta huijarin rooliaan varten.
Elokuvan kuvauksista otetuissa kuvissa Bale on lähes tunnistamaton pälvikaljussaan ja aurinkolaseissaan.
Elokuvassa Bale ja Amy Adams näyttelevät ammattilaishuijareita, jotka joutuvat tekemään yhteistyötä Bradley Cooperin esittämän FBI-agentin kanssa. Elokuva tulee Suomessa ensi-iltaan helmikuussa.
Bale on suorastaan kuuluisa siitä, että hän pystyy nopeassa ajassa muuntamaan vartaloaan eri rooleihin sopivaksi. Vuonna 2004 hän riudutti itsensä The Machinist -elokuvaan, ja heti sen jälkeen treenasi itselleen Batman-lihakset Batman Beginsia varten.
Vuonna 2010 hän kuihdutti itsensä jälleen The Fighter -elokuvan narkomaanin rooliin.
(MTV VIIHDE)