Kuvat: Mikä muodonmuutos – hoikistunutta John Goodmania ei meinaa tunnistaa

10.4743144i
Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 10.10.2015 14:58

MTV VIIHDE

Hollywood-näyttelijä John Goodman näyttää nykyään lähes eri ihmiseltä.

Muun muassa West Wing- televisiosarjassa sekä Kiviset ja Soraset (1994) - ja Blues Brothers (1998) -elokuvissa näytellyt John Goodman on kokenut varsinaisen muodonmuutoksen. 

spl1147154_008

Mikä ilmestys! John Goodmania ei meinattu tunnistaa, niin paljon hän oli muuttunut ulkoisesti.

Rehevästä ulkomodosta tunnettu amerikkalaisnäyttelijä Goodman on laihtunut niin paljon viime aikoina, ettei häntä meinaa tunnistaa. Mies esitteli muuttunutta ulkomuotoaan uuden Trumbo-elokuvan ensi-illassa Lontoossa torstaina.

spl1147260_001

John Goodman näytti kuin eri ihmiseltä poseeratessaan Trumbo-elokuvan tähtien kanssa punaisella matolla.

Daily Mailin mukaan mies painoi isoimmillaan peräti 180 kiloa. Lehden mukaan Goodman on aiemminkin yrittänyt laihduttaa. Mies on kuvaillut useissa haastatteluissa, että paino on ollut hänelle haastava asia jo vuosikymmeniä.

10.4719750d

Tältä mies näytti vielä muutama vuosi sitten.

– Minusta ei ikinä tule Paris Hiltonin näköistä. Tästä tulee koko loppuelämän kestävä kamppailu, hän luonnehti painonpudotustoiveitaan aiemmin David Letterman -keskusteluohjelmassa.

Tuoreimmat aiheesta

Hollywood