Batman-tappajalle tuhansien vuosien vankilatuomio

James Holmes oikeudessa.
James HolmesEPA
Julkaistu 26.08.2015 22:58

MTV UUTISET - STT - Reuters - AFP

Batman-tappajana tunnettu James Holmes on tuomittu kahteentoista elinkautiseen ja 3318 vuoden vankeuteen Coloradossa Yhdysvalloissa.

Kiväärillä, pistoolilla ja haulikolla aseistautunut Holmes tappoi 12 ihmistä ja haavoitti 70:tä Batman-elokuvan yönäytöksessä Aurorassa kolme vuotta sitten.  

-Oikeus haluaa, ettei syytetty milloinkaan astu jalallaan vapaaseen yhteiskuntaan. Jos koskaan on ollut olemassa tapausta, jossa maksimirangaistus on paikallaan, niin tämä on sellainen. Syytetty ei ansaitse mitään sääliä, jyrisi tuomari Carlos Samour.  

Valamiehistö ei aikaisemmin päässyt yksimielisyyteen siitä, pitäisikö Holmes teloittaa, joten kuolemanrangaistusta ei voitu määrätä.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat